Karkussa kukkii kesällä, kiitos kirkkoherran! – ”Puolen hehtaarin pelto kylän asukkaiden iloksi ja myös poimittavaksi”

Sastamalan seurakunnan kirkkoherra Vesa Aurén kiittää maanmuokkaustyöt tehnyttä Juha Seppää, joka hoiti homman talkoohengessä.

Karkun kirkon ja Rautaveden välissä sijaitseva Sastamalan seurakunnan pelto puhkeaa tänä kesänä kukkaan. Idean kukkapellosta sai vieressä Karkun pappilassa asuva kirkkoherra Vesa Aurén yhdessä puolisonsa Aijan kanssa.

”Pelto ja viereinen metsä ovat hautausmaan ja pappilan välittömässä läheisyydessä, mutta jääneet kovin niukalle hoidolle viime vuosina”, taustoittaa Aurén.

Hän kertoo tavanneensa keväällä paikallisen maanviljelijän ja koneurakoitsijan Juha Sepän ja kertoneensa miehelle ideasta. Seppä innostui ja lupasi kyntää ja äestää pellon alkukesästä. Sastamalan kukkapellot tunnetuksi tehnyt ex-maaseutujohtaja Katariina Pylsy puolestaan kertoi Aurénille, mistä sopivia siemeniä voisi ostaa.

Ennen muokkaustöitä hommiin pääsi myös kirkkoherra itse.

”Talvella raivasin vesakon pellolta, ostin kukansiemeniä ja viime viikolla saatiin pelto muokattua, siemenet maahan ja vielä sopivasti sadetta muokattuun maahan. Nyt vain odotellaan kukkien kasvamista ja loppukesästä pitäisi koristekukkia olla puolen hehtaarin pelto täynnä kylän asukkaiden iloksi ja myös poimittavaksi”, iloitsee Aurén.

”Kysymys on yhteisestä hyvästä”

Kirkkoherra kertoo pyytäneensä Juha Seppää merkitsemään pellon muokkaukseen kuluneet työtunnit ylös, jotta voisi hänelle niistä maksaa, mutta mies kieltäytyi todeten työn valmistuvan talkoilla. Aurén tunnustaa yllättyneensä saamastaan vastauksesta.

”Kysymys on yhteisestä hyvästä! Kuinka merkittävää ja upeaa on, että tästä kaupungista löytyy tällaisen tahdon ihmisiä. Ei kaikkea hyvää pidä odottaa valtiolta tai kaupungilta tulevaksi eikä ilmaisena saatavaksi.”

Kirkkoherra muistuttaa, että me kaikki Sastamalassa asuvat voimme itse monin eri tavoin kaunistaa tätä jo valmiiksi luonnonkaunista seutua sekä luoda viihtyisyyttä ympärillemme ja toisillemme. Yhteiseksi hyväksi puuhaamisesta Vesa Aurénilla on kokemusta myös vuoden takaa.

”Viime keväänä raivattiin porukalla Pyhän Olavin kirkon edestä ja takaa pusikot ja vesakot yhtä lailla talkoilla. Vain katajat ja muutama pihlaja jätettiin kirkon edustaa kaunistamaan. Kyllä nyt kelpaa satunnaisten matkailijoiden ja kaupungin asukkaiden poiketa ja viipyäkin kirkolla sitä ja kansallismaisemaa niiden koko komeudessa ihailemassa.”

Poimintoja