”Kova oli vauhti nuorena” – Porin tuore kaupunginjohtaja on entinen Ellivuoren hissipoika ja Mauri Kunnaksen äidin talonmies

Lauri Inna iloisena Turun Kupittaan K-Citymarketin koekeittiössä kokkikoulun yhteydessä. Kuva: Kotialbumi.

Kuka olet?
”Olen Lauri Inna, 44-vuotias työorientoitunut neljän lapsen isä, Puolustusvoimien kasvatti ja jo aiemmin kuntajohtajan töitä tehnyt yleisjohtaja. Olen myös koittanut kouluttautua elämäni aikana monipuolisesti ja tällä hetkellä olen luottamustehtävissä muun muassa Turun yliopistossa, ammattikorkeakoulussa sekä ammatti-instituutissa. Lisäksi olen hoitanut Lounais-Suomen elinkeinoelämän edustajana jonkin verran hallitustehtäviä aina kauppakamarista Turun Messukeskukseen. Harrastan liikuntaa monipuolisesti.”

Sinut valittiin juuri Porin kaupunginjohtajaksi. Miksi päätit hakea pestiä? Entä millaisen johtajan Pori sinusta saa?
”Haku Porin kaupunginjohtajaksi perustui laajaan harkintaan sekä siihen, että minua erikseen lähestyttiin asiassa muun muassa rekrytointikonsultin taholta. Porin kaupunki on kohtalaisen kokoinen ja monipuolinen konserni, jolla tulee olemaan roolia esimerkiksi Suomen länsi-integraation vahvistamisessa. Pori on satamineen ja lentokenttineen parhaimmillaan kehittyvä maakuntakeskus, jossa on paljon tekemistä.
Pori saa minusta avoimen, määrätietoisen ja helposti lähestyttävän johtajan, joka keskittyy konkreettisiin kehityshankkeisiin.”

Asut tällä hetkellä Turussa. Vaikuttaako valintasi perheenne asumiskuvioihin?
”Ensi tilassa hankin asunnon Porista. Poria ei johdeta Turusta käsin. Perheessä on lapsilla erilaisia tilanteita, joten heidän osaltaan katsotaan asiaa pidemmällä aikajänteellä.”

Olet kotoisin Vammalasta. Millaisen lapsuuden olet paikkakunnalla viettänyt?
”Olen saanut viettää Vammalassa lähes unelmalapsuuden; paljon kavereita ja harrastuksia. Töitäkin tein nuorena kaikki mahdolliset ajat aina Peltosen Raunon tarjoilukeikoista Härmän Matin rengiksi ja Kunnaksen Maurin äidin Martan talonmiehen hommista Ellivuoren hissipojaksi. Kova oli vauhti nuorempana.”

Sinulla on paikkakunnalla edelleen perhettä. Kuinka usein ehdit vierailla vanhoilla kotikonnuilla?
”Vielä tovi sitten ehdin harrastaa vähän jopa maahommia Vammalan suunnalla, mutta viime vuosina olemme käyneet enemmän Karkussa mökillä ja satunnaisesti Myllymaassa. Äiti ja isä ovat hyvin tärkeitä myös omille lapsilleni, joille he ovat mummu ja taata. Myös sisarukseni ja heidän perheensä ovat tärkeitä.”

Sastamala on tunnettu lentopallokaupunki ja toimit parhaillaan Lentopalloliiton puheenjohtajana. Mikä on suhteesi VaLePaan, oletko kenties viihtynyt junnuna kentällä?
”Itse pelasin nuorempana lähinnä jalkapalloa ja jääkiekkoa eli VaPS oli minulle nuorena Kisaa tai VaLePaa lähempänä. Lentopalloa pääsin toki koulujen joukkueissa pelaamaan ja aina minua harmitti, että lentis oli enemmän Muistolan kuin Varilan juttu. Sylvään aikanakin pääsin lentopallossa koulujen välisiin turnauksiin. Punkalaitumen vuosina valmensin junioreita ja omia poikiani muutaman vuoden VaLePassa yhdessä Kortesuon Juhan kanssa. Viime vuosina lentopallon niin sanottu voimavararatyö on ollut tärkeää eri töiden yhteydessä esimerkiksi Salossa. Sillä saralla on kehitettävää, ja lasten ja nuorten hyvinvointiin kannattaa satsata. VaLePasta on kehittynyt koko Suomelle tärkeä vahva toimija viime vuosina, suunnan näyttäjä monessa mielessä.”

Urasi aikana olet ehtinyt toimia myös Punkalaitumen kunnanjohtajana. Millaisia muistoja tähän ajanjaksoon liittyy?
”Punkalaitumen aika oli perheellemme varmasti sitä elämän parasta aikaa. Niihin vuosiin voisin aina palata… Edelleen Punkalaidun on minulle erittäin tärkeä paikka ja saan siellä käydä toisinaan myös metsällä.”

Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?
”No, olen aika työkeskeinen ihminen, joten tylsästi vastattuna tietenkin ajatus siitä, mitä kaikkea saan jatkossa tehdä. Toisaalta juuri nyt saamme lähteä ulos lenkille ja illalla (sunnuntai) Raision Loimun peliin.”