”Emme voi vain piiloutua komeroihin ja lakata kuluttamasta” – Kirsi Laine laajensi Ihanuuteni-myymälänsä toimimaan myös Huittisissa

Kirsi Laine toivoo, että jokainen asiakas tuntisi itsensä tervetulleeksi astuessaan Ihanuutensa-myymälään. Laine itse palvelee asiakkaita pääsääntöisesti Euran myymälässä, Huittisissa hänet tapaa muutaman kerran kuukaudessa.

Yksi Huittisten keskustan uusimmista toimijoista, lifestyle-myymälä Ihanuuteni avasi ovensa parahiksi joulumyyntiin.

Aiemmin Eurassa vaatteita ja sisustustuotteita myynyt Kirsi Laine teki viime syksynä spontaanin päätöksen laajentaa yrityksensä toiminnan Huittisiin. Ihanuuteni Huittisiin pääsi tutustumaan ensimmäistä kertaa jo syksyisen Hullun Yön aikaan.

”Muutaman vuoden mietin, että haluaisin perustaa toisen myymälän jonnekin, mutta en tiennyt minne. Huittinen on kivan matkan päässä Eurasta ja kaupungista puhutaan paljon hyvää. Lopullinen päätös syntyi todella nopeasti, mutta olen ollut siihen erittäin tyytyväinen”, muutaman kuukauden Huittisissa toiminut Laine juttelee.

Ankeat ajat vaativat piristystä

Viime vuodet ovat olleet kaupanalalle hankalia, ensin korona muutti ihmisten ostoskäyttäytymistä ja kun tilanne viimein alkoi normalisoitua, Ukrainan sota hilasi energiahinnat huippulukemiin ja sai kuluttajien pussinnyörit suppuun.

Tässä tilanteessa uusien yritysten perustaminen ja nykyisten laajentaminen on vaatinut vielä tavallistakin enemmän rohkeutta.

”Ajattelen niin, että vaikka viime ajat ovat olleet haasteellisia, emme vain voi piiloutua komeroihin, lakata tekemästä asioita ja kuluttamasta mihinkään. Mikään ei toimi niin”, Laine perustelee omaa rohkeuttaan.

Korona opetti myös sen, että ankeat ajat vaativat pieniä piristyksiä, joita vaikkapa uudet vaatteet saattavat olla.

”Kun maailma myllertää, on entistäkin tärkeämpää, että koti on viihtyisä. Sillä, että hankkii itselle tai ystävälle jotain kaunista, voi piristää mieltä huomattavasti”, Laine uskoo.

Laineen mukaan korona-aikana Euran liikkeessä näkyi selvästi ihmisten halu käyttää oman kylän palveluita, jotta liikkeet pysyisivät myös jatkossa siellä.

”On tärkeä muistaa, että jokainen voi itse vaikuttaa siihen, pärjäävätkö liikkeet pienillä paikkakunnilla ja onko niitä siellä tulevaisuudessakin.”

Laineen oma halu on pyörittää Ihanuuteni myymälöitä nimenomaan pienissä kaupungeissa, kauempana suurista kauppakeskuksista.

”Miksi tällainen yritys ei toimisi ihan yhtälailla täällä Huittisissa, ainakin väestöpohjan perusteella tarvetta vaatteille, kengille ja lahjatavaralle pitäisi riittää.”

Toiveet ja ehdotukset tervetulleita

Ihanuuteni-myymälän valtti ja kulmakivi sekä Huittisissa että Eurassa on palvelu.
”Se on se, millä pystymme erottautumaan niin nettikaupassa kuin täällä kivijalassakin.”

Laineen mukaan palvelu näkyy esimerkiksi siinä, että asiakkaiden viesteihin vastataan pääsääntöisesti samana päivänä ja valikoimaan on valittu jokaiseen kokoon ja jokaiselle kukkarolle sopivia tuotteita.

”Tarvittaessa verkkokauppaostokset toimitetaan vaikka kotiovelle”, hän kertoo.

Huittisten myymälän valikoima on hieman Euraa suppeampi, mutta tuotteita voidaan kuljettaa myymälöiden välillä ja kaikki nettikaupan tuotteet voi noutaa myös Huittisista tai tilata sinne sovitettavaksi.

”Myymälän perustaminen kävi sen verran hätäisesti, että en tietenkään osannut lähes vuosi sitten tehdyissä ennakkotilauksissa varautua tänne omilla tuotteilla. Tämä tilanne tulee kuitenkin tasoittumaan vuoden mittaan”, Laine kertoo.

Vuoden kuluttua Laine on viisaampi myös sen suhteen, minkälaiset tuotteet huittislaisia kiinnostavat.

”Toiveita ja ehdotuksia kannattaa ehdottomasti esittää. Liikkeeseen voi myös ihan vaan piipahtaa katselemaan ilman ostoaikeita, että sitten tarpeen tullen tietää, mitä meillä on valikoimassa”, hän kannustaa.

Poimintoja