Museoissa kävijöitä huippuvuotta vähemmän, koululaisten osuus kasvoi – Keväällä Pukstaavissa aukeaa jälleen uusi pakohuone

Koululaisryhmät kävivät jälleen ahkerasti Sastamalan museoissa.

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin ja Sastamalan seudun museon kävijämäärä oli vuonna 2022 yhteensä 56 232 henkilöä. Perinteisten näyttely- ja tapahtumakävijöiden lisäksi tähän lukuun sisältyvät myös museon digitaalisten palveluiden asiakkaat.

”Vuonna 2021 tapahtui piikki kotimaan matkailijoiden ja digitaalisten palveluiden asiakasmäärissä, joka selvästi on tasaantunut viime vuoden aikana. Vaikka kävijämääriltä aivan kotimaan matkailun huippuvuoden lukemiin ei päästy, ovat palvelumme löytäneet selkeästi uusia yleisöryhmiä ja tapahtumamme ja näyttelymme houkutelleet hyvin kävijöitä”, sanoo intendentti Mari Immonen.

Kirjakorttelin museoiden näyttelyissä ja tapahtumissa vieraili vuoden aikana yhteensä 10 643 asiakasta. Näistä maksettuja käyntejä museoissa oli 4 823 ja ilmaiskäyntejä 5 820.

Eritoten kesä oli matkailun näkökulmasta onnistunut samaan tapaan kuin edellisenä vuonna. Ilahduttavaa oli Immosen mukaan myös koululaisryhmien lisääntynyt määrä luokkaretkiaikaan. Myös museokortin suosio jatkoi kasvuaan.

”Muutos koululaisryhmien liikkumisessa näkyi selvästi museoissamme. Korona-ajan jälkeen yhteiset retket sekä koulun ulkopuoliset oppimisympäristöt kiinnostavat, ja meilläkin oli vilkas luokkaretkikausi”, kertoo asiakaspalveluvastaava Anniina Knuutila.

Tapahtumia järjestettiin runsaasti niin yleisön edessä kuin myös digitaalisesti. Kahden vuoden tauon jälkeen Vanhan ajan joulumarkkinat palasivat Kirjakortteliin ja keräsivät ennätysyleisön (1 598).

Vuonna 2022 Pukstaavi myös striimasi useita tapahtumia verkkoon, jolloin ihmiset pystyivät osallistumaan kulttuuriantiin omista olohuoneistaan.

Myös museoiden ulkopuolella järjestettiin runsaasti toimintaa, joista esimerkkeinä kouluilla järjestettävät mysteerikerhot sekä erilaiset tapahtumat ja yhteistyönäyttelyt. Nämä tavoittivat yhteensä 9 320 asiakasta.

Kohti kevättä Kirjakorttelissa

Pukstaavissa avautuu huhtikuussa uusi, järjestyksessään jo kolmas pakohuone. Sastamalan seudun museon Kivinen kipinä -näyttelyssä pääsee puolestaan tutustumaan Sastamalan esihistoriaan vuoden loppuun saakka.

Kulttuuritorstait pyörähtävät jälleen käyntiin 26. tammikuuta. Alkuvuodesta on myös lapsille paljon koettavaa ja nähtävää, kun Lasten Pirkkaset -kulttuurikuukauden ohjelma rantautuu Pukstaaviin. Ruuti-klovnin matkalaukkuteatterin maksuttomat esitykset ovat torstaina 9.2. kello 18 sekä tiistaina 21.2. kello 14.

Sastamalan museoiden kävijämäärät 2022
(suluissa kävijät 2021 ja 2020)

Kokonaiskävijämäärä:
Museot yhteensä 56 232 (66 369, 33 862)
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi 47 241 (54 917, 26 456)
Sastamalan seudun museo 8 991 (11 452, 9 815)

Maksaneet kävijät:
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi 3 504 (3 141, 2 662)
Sastamalan seudun museo 1 319 (2031, 1 481)
Maksaneista kävijöistä Museokortti-käyntejä 1 277 (1 314, 994)

Ilmaiskävijät:
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi 4 388 (2 354, 1 765)
Sastamalan seudun museo 1 432 (1 590, 1 130)

Muut käynnit (museoiden ulkopuolella):
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi 8 602 (3 785, 3 994)
Sastamalan seudun museo 864 (768, 88)

Digitaaliset asiakkaat:
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi 30 741 (45 637, 15 626)
Sastamalan seudun museo 5 134 (7 063, 7 176)

Poimintoja