Uusi ulkokuntosali teossa, hyppytornin rakentaminen etenee – Kaalisaaressa paljon uutta kesäksi

Sami Luukko, Joonas Syrjä ja Bright Obisike ryhtyivät maanantaina pystyttämään ulkokuntosalia Kaalisaareen.

Maanantaina aamupäivällä Kaalisaaressa tapahtuu jälleen. VRJ Länsi-Suomi Oy:n Sami Luukko ja Bright Obisike mittaavat kuntoilulaitteiden paikkoja.

”Tänään päästään vielä kaivuuhommiin. Laitteiden perustukset tehdään huolella betonivaluun. Alueen pintaan tulee tekonurmi”, Luukko selvittää.

Miehet arvioivat, että kuluvan viikon loppupuolella on valmista.

Ulkokuntosali on jo Kaalisaaren kolmas. Senioreille suunnatut liikuntavälineet ovat olleet paikoillaan miltei kymmenen vuotta, lisäksi syksyllä 2019 alueelle asennettiin erilaisia kuntoilulaitteita.

Liikuntapaikkamestari Jari Aho kertoi Alueviestille jo aiemmin, miten uudet laitteet eroavat nykyisistä:

”Toiminnassa olevissa laitteissa harjoittelu tapahtuu oman kehon painolla. Uudet hankittavat laitteet ovat painopakallisia eli harjoittelussa voidaan käyttää erikseen säädettävää painovastusta.”

Ahon mukaan painopakallisissa laitteissa painovastus on kymmenestä sataan kiloon. Niinpä jokaiselle löytyy varmasti ”riittävästi vääntämistä”. Sali pitää sisällään muun muassa jalkakyykky-, vaakasoutu-, penkkipunnerrus- ja pystypunnerruslaitteen.

Uusi kuntoilualue tulee nykyisen seniorikuntoilualueen ja ulkokuntosalin väliin. Ahon mukaan on toiminnallisesti hyvä asia, että kaikki kolme ”salia” ovat vierekkäin.

Kuntoilulaitteet ovat Lappset Group Oy:ltä. Idea uuteen ulkokuntosaliin tuli Sastamalan nuorilta, ja osa hankkeen varoista, 30 000 euroa, tuli osallistavan budjetoinnin kautta. Lisäksi tekninen lautakunta myönsi hankkeelle toiset 30 000 euroa.

Hyppytornin runkorakenteet pistävät silmään kauempaakin.

Hyppytorni on uniikki

Myös kauan odotetun uuden hyppytornin ”kehikko” erottuu maisemasta. Se on noussut rannalle perjantaina vesistörakentamiseen erikoistuneen Reittitiimi Oy:n toimesta. Keltaisella aidalla rajatulla rakennusalueella on jutuntekohetkellä hiljaista.

Kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäen mukaan torni kootaan rannalla vaiheittain ja sen jälkeen rakennelma nostetaan apulautalle, jolla se kuljetetaan laiturin päähän. Lautalta kokonaisuus vedetään paikoilleen.

Hyppytornin runkorakenteet on aseteltu muistuttamaan avointa kirjaa. Ratkaisu avaa hyppysuuntia ja luo turvallisuutta. Runkokehikot ovat 6,5 metriä korkeita. Ylin hyppytaso tulee 3,5 metriin.

Hyppytornin mallia haettiin Sastamalaan suunnittelukilpailun kautta. Lopullisen voittajatyön valitsivat koulujen oppilaskunnat sekä nuorisovaltuusto. Niemennokka – Niekku -nimisen voittajatyön suunnitteli Ida Korsimo. Toista samanlaista hyppytornia ei Suomessa ole.

Hyppytornin hintalappu on Lähteenmäen mukaan noin 100 000 euroa.

Näissä maisemissa on mukava istuskella ja paistaa vaikka makkaraa.

Nuotiopaikalle opasteet

Kaupungin liikunta- ja nuorisopalvelupäällikkö Tiina Haronoja sanoo, että kokonaisuudessaan Kaalisaaren uudet aktiviteetit ja palvelut valmistuvat näillä tiedoin kesäloman alkuun.

Uusi, paikoitusalueen ja skeittiparkin välimaastoon sijoittuva nuotiopaikka on ollut jo tovin valmiina. Haronojan mukaan nuotiopaikalle on tulossa opaskyltti, jossa on toimintaohjeet. Nuotiopaikalle pitää tuoda omat polttopuut tai hiilet.

Todennäköisesti kesällä niitä on myös mahdollisuus ostaa kioskista. Metsäpalovaroituksen voimassaoloaikana nuotiopaikka ei luonnollisestikaan ole käytössä.

Viime kesältä kesken jääneet kioski sekä huoltorakennukset suihkuineen ja vessoineen ovat enää viimeistelyä vailla. Rakennukset toteutettiin yhteistyössä Saskyn kanssa. Hintaa näille investoinneille tulee Pasi Lähteenmäen mukaan arviolta noin 85 000 euroa.

Urheiluseurat kioskia pitämään

Kioskia pitävät kesällä paikalliset urheiluseurat Vammalan Naisvoimistelijat, Vammalan seudun Voima, JunnuVaLePa ja Sastamalan Kumuri. Tiina Haronojan mukaan kaupunki haki kioskitoiminnasta kiinnostuneita tahoja seurafoorumin ja seuraparlamentin kautta. Ja mainitut neljä seuraa halusivat mukaan.

Liikunta- ja nuorisopalvelut tarjoaa toiminnalle puitteet ja tukee näin seuratoimijoita. ”Seurat sopivat keskenään kioskivuorot ja myytävät tuotteet sekä jakavat kioskin tulot”, Haronoja selventää.

Kaalisaaren alueella on nyt toimiva videovalvonta sekä securitaksen kanssa on tehty sopimus alueen valvonnasta viime vuotiseen tapaan. Lisäksi kesä-heinäkuulle Kalssuun ja Pororantaan on tulossa rantapelastajia.

”Mitä uuteen ulkokuntosaliin tulee – on liikuntapalveluissa ideoitu kuntosaliopastusta kesälle. Opastusten aikataulu tarkentuu myöhemmin”, Haronoja sanoo.

Mittauspuuhia.
Hyppytornin runko on osin pystyssä.
Kaalisaaren hyppytorni
Havainnekuva Kaalisaaren hyppytornista. Kuva: Reittitiimi Oy.