
Huittisissa järjestetty Hui!Hackathon huipentui viime viikolla Pellonpuiston koululla järjestettyyn finaaliin, jossa yhdeksäsluokkalaiset yrityskilpailuun osallistuneet nuoret pääsivät pitchaamaan eli esittelemään omat yritysten kehitysideansa myyntipuheiden muodossa.
Vajaa 50 huittislaista ysiluokkalaista tarttui muutama viikko sitten haasteeseen kehittää uudenlainen ratkaisu jonkun paikallisen yrityksen ongelmaan.
Monen mukana olevan yrityksen haasteet liittyivät nuorten tavoittamiseen ja nuorison mielenkiinnon herättämiseen, mutta osa ryhmistä pääsi kehittelemään uusia käyttötarkoituksia yrityksessä syntyvälle jätteelle ja olipa tehtävänä löytää myös uusia ratkaisuja yrityksen sisäiseen viestintään ja kommunikaatioon.
Luovissa ja rohkeissa ratkaisuissa nähtiin niin pinkkejä munakennoja kuin kekseliäitä TikTok-videoita.
Epäselväksi ei jäänyt sekään, että mikäli nuorison haluaa tavoittaa, on otettava käyttöön muutkin sosiaalisen median kanavat kuin Facebook.
Huolellisesti suunniteltujen pichauspuheiden päätteeksi tuomariston puheenjohtajana toimineelta Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peipolta pääsi syvä huokaus.
”Miten tällaiset voi laittaa järjestykseen?”
Huolellinen ja monipuolinen paneutuminen kannatti
Peippo oli hyvillään siitä, miten paljon nuoret olivat kilpailuun panostaneet.
”Olen aivan äimänkäkenä. Yrityksiin sekä tehtäviin oli todella perehdytty ja ongelmia lähdetty ratkaisemaan ammattilaisten elkein jopa kyselyitä tekemällä. Pichauksessa moni selvästi ylitti rohkeasti omia rajojaan”, hän kiitteli.
Alun perin Hui!Hacka-thonista oli tarkoitus jakaa 400 euron pääpalkinto sekä lisäksi lahjakortit kahdelle seuraavalle joukkueelle. Tuomaristossa istunut SAMK:in projektipäällikkö Mikko Lehtonen kertoi, että upeista suorituksista intoutuneena Huittisten Säästöpankkisäätiö päätti jakaa vielä ylimääräiset 200 euron palkinnot toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneille joukkueille.
Voittajaksi tiukassa kisassa nousi lopulta Siiri Törmän ja Elle Kariniemen HanHarille suunnittelema idea kampaamossa turhaksi jäävien muovipullojen hyödyntämisestä lasten askartelumateriaalina.
Tuomaristo kehui erityisesti nuorten huolellista ja monipuolista paneutumista koko prosessiin. Kariniemi ja Törmä olivat paitsi saaneet idean käyttää jätettä askartelumateriaalina, vieneet prosessin vielä astetta pidemmälle suunnittelemalla askartelumallin ja pitämällä koulussa oppitunnin askartelun toteuttamisesta.
”Tämä idea on viety niin pitkälle, että se jää varmasti elämään. Suunnitelma on testattu ja todettu toimivaksi”, Peippo totesi.
Toiminnallinen askartelu, josta on iloa myöhemminkin
Törmä ja Kariniemi kertovat oman ideansa syntyneen nopeasti.
”Tässä oli kaksi ongelmaa, jotka yhdistämällä molemmat osapuolet hyötyivät. Päiväkodeissa ja kouluilla on jatkuva pula askartelutarvikkeista, koska ne ovat kalliita, ja kampaamossa tulee tyhjiä pulloja päivittäin. Piti vain kehitellä sopiva askartelu, mihin pulloja pystyy hyödyntämään.”
Askarteluidean kehittelyyn nuoret naiset käyttivät jonkin verran aikaa, ja ideoita etsittiin muun muassa netistä.
Toiveena oli ideoida toiminnallinen askartelu, jossa olisi jonkinlaista ajanvietettä myös askarteluosuuden jälkeen. Lopulta syntyi ajatus pelistä, jossa yritetään saada pieni pallo napattua narun päästä kuppiin.
”Tähän pystyy hyödyntämään koko pullon”, Kariniemi huomauttaa.
Kaksikon mukaan idea saavutti suuren suosion myös oppilaiden keskuudessa.
Kilpailun voittoa Kariniemi ja Törmä eivät pitäneet suoranaisena yllätyksenä, vaikka muut joukkueet antoivatkin kovan vastuksen.
”Me olemme vähän sellainen tehokaksikko, että kun jotain teemme, niin teemme sen sitten kunnolla. Tehtävä tuntui heti mielekkäältä ja keksimme siihen mielestämme hyvän ratkaisun, joten totta kai tuntuu hienolta, että sitä myös arvostettiin”, Törmä pohti.

Toiseksi tulleessa Kaistin tilan ideassa Fanni Survonen, Fanni Turkko, Elsa Jarttu ja Emma Toht olivat kehitelleet Kaistin tilalle uudenlaisen, kaupan hyllystä selvästi erottuvan munakennon.
Riikka Peippo kehui lopputulosta suorastaan mainostoimistotasoiseksi.
Tilan isäntä Vesa Harjunmaa myöntää, että lopputulos yllätti myös hänet täydellisesti.
”Kun tilan pihaan yksi kaunis kevätpäivä kurvasi kaksi mopoautoa ja likat astuivat sieltä ulos, niin ajattelin, että mitä tästä mahtaa tulla. Mutta tästähän tulikin toinen sija ja mahtava lopputulos”, hän naurahti.
Harjunmaa aikoo selvittää, olisiko nelikon suunnittelema pinkki munakenno mahdollinen toteuttaa.
”Tässä saatettiin hyvinkin tehdä huittislaista historiaa, jos vaan saamme tämän idean eteenpäin. Tällainen pinkki todella erottuisi hyllystä”, hän totesi.