
Sastamalan taitokeskus muuttaa keskikesällä uusiin tiloihin kaupungin ytimeen. Uusi osoite on Puistokatu 11, eli entiset matkahuollon tilat.
”Remontti on parhaillaan käynnissä ja taitokeskukseen valmistuu toimivat tilat kursseille, käsityökoululle, kutomolle ja myymälälle”, Taito Satakunta ry:n toiminnanjohtaja Hanna-Leena Rossi kertoo.
Taitokeskus on avoinna juhannukseen asti ja muuton vuoksi suljettuna 26. kesäkuuta alkaen arviolta 30. heinäkuuta saakka.
Lasten ja nuorten kesäinen käsityöleiri A 26.–29.6.2023 pidetään aiemmin ilmoitetun mukaan nykyisissä toimitiloissa Asemakatu 1:ssä. Lasten ja nuorten kesäinen käsityöleiri B 31.7.–3.8.2023 pidetään uusissa tiloissa Puistokatu 11:ssä. Osallistujille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti, tiedotteessa todetaan.