Huippuvuosista jäätiin kauaksi – Vaikka puinnit onnistuivat poutajakson ansiosta vähintään kohtuullisesti, sato jäi painojen vuoksi korkeintaan kohtalaiseksi

Ensimmäiset puimurit ilmestyivät huittislaisille pelloille tänä vuonna heinäkuun viimeisinä päivinä. Arkistokuva.

Sadonkorjuu eteni Alueviestin jakelualueella odottavan alun jälkeen mukavaa tahtia. Sopivaan kohtaan osunut poutajakso edesauttoi puintien onnistumista.

Huittisten kaupungin maaseutupäällikkö Heli Varpula kertoo, että kaikki viljat on saatu puitua ja monessa paikassa myös syysviljojen kylvö on jo ennätetty tehdä loppuun.

”Tätä nykyä viljelijät piipahtavat yhä harvemmin toimistossani asioimassa, joten en saa enää yhtä ajantasaista tietoa satokauden onnistumisesta, mitä aiemmin.

Kollegoiden kanssa olemme kuitenkin kaikki saaneet sellaista viestiä, että puinnit sujuivat lopulta hyvin, eikä syyskylvöjenkään kanssa ole ollut suurempia murheita.”

Välttävää ja tyydyttävää

Huippusatoa ei pelloilta kuitenkaan tänä kesänä kerätty.

”Painot ovat valitettavasti jääneet tänä vuonna selkeästi keskimääräistä alhaisemmiksi”, Varpula tietää.

Syysviljojen satotaso on ollut vain välttävä koko Suomessa. Rukiilla satotaso on ollut tyydyttävä, mutta laadussa on ollut vaihtelua ja syysvehnällä satotaso on vaihdellut välttävästä heikkoon.

Kauran satotaso on hieman keskimääräistä parempi ja paikoin sadot ovat olleet hyviä.

ProAgrian mukaan puintikosteudet olivat tänä vuonna alhaisia viljan aikaisen puintikuntoon valmistumisen ansiosta. Viimeisissä puinneissa puintikosteudet olivat jopa hyvin matalia, mikä vähensi kuivauskustannuksia merkittävästi.

Kesän sää oli vaihteleva, mikä Varpulan mukaan vaikuttaa huomattavasti siihen, millainen viljasato mistäkin päin Suomea – tai Huittista saatiin.

”Jossain paikoin satoi todella paljon, jossain ei oikeastaan lainkaan. Olosuhteet saattoivat ihan pienenkin alueen sisällä olla todella erilaiset”, hän kertoo.

Sateisen kesän vuoksi tänä vuonna erityistä murhetta aiheuttivat rikkakasvit.

Lisämurheita viljelijöille on tullut siitä, että viljan hinnat ovat koko sadonkorjuun ajan laskeneet merkittävästi. Erityisesti tiloilla, jotka eivät olleet tehneet viljelysopimuksia sadostaan, on tällä hetkellä haastava tilanne.

Vielä voi korjata peltotukihakemusta

Maaseutupäällikkö muistuttaa, että peltotukien hakemusta voi korjata ja täydentää 2. lokakuuta asti.

”Peltotukien haku muuttui viime vuonna aiempaa joustavammaksi, sillä viljelijä voi tehdä tukihakemukseensa muutoksia tarpeen mukaan koko kasvukauden ajan.
Hakuaika päättyi kesäkuun puolivälissä, mutta viljelijän kannattaa tehdä korjauksia verkkoasiointipalvelu Vipussa, jos joku ilmoitettu tieto on virheellinen tai hän ei ole pystynyt viljelemään ehtojen mukaisesti. Myös unohtuneet tuet voi täydentää hakemukseen”, Varpula neuvoo.