Syystuuli ei tunnelmaa latistanut – Syksyn odotetuin tapahtuma täytti Huittisten keskustan iloisilla ihmisillä

Krista Lähteenmäen shoppailukierros oli viiden aikaan vasta aluillaan.

”Ei haittaa yhtään”, naurahti huittislainen Krista Lähteenmäki vastaukseksi kysymykseen, onnistuuko tuuli ja pieni sade pilaamaan Hullun Yön tunnelman.

Samoin taisi ajatella moni muukin, sillä Huittisten keskusta oli jälleen kerran täynnä vilinää ja iloisia ihmisiä viime perjantaina järjestetyssä Hullussa Yössä.

Hullun Yön vakiokävijäksi tunnustautuva Lähteenmäki ihastelee huittislaisten yrittäjien energisyyttä jaksaa järjestää tapahtuma kerta toisensa jälkeen.

”Tästä on tullut sellainen Huittisten lippulaiva, jonka kaltaisia tapahtumia kaupungissa saisi olla vaikka enemmänkin.”

Tämän syksyn tapahtumassa Lähteenmäkeä kiinnosti erityisesti kunnostettu Sahkon kievari.

”Vietin siellä varmaan pari tuntia, paikan isännälle pitäisi antaa joku kulttuuripalkinto rannan kunnostamisesta niin upeaksi.”

Elämystorilla pääsi jammailemaan illan aikana niin laulukoulu Preston lasten (kuvassa) esittämien kappaleiden kuin karaoketanssien tahtiin.

 

”Tästä näkee hyvin, millainen meno tapahtumassa on”, Ella Lind kertoi myyntikojultaan.

Myös K-supermarket Lautturin edessä korujaan myynyt 10-vuotias Ella Lind tunnustauti Hullun Yön vakiokävijäksi. Tällä kerralla hän osallistui tapahtumaan tavallisesta poikkeavalla tavalla, sillä kaupoissa kiertelyn sijaan nuori neiti oli mukana omalla myyntipisteellään.

”Olen valmistanut erilaisia koruja nyt ehkä puolen vuoden ajan. Hulluun Yöhön olen valmistautunut oikeastaan jo kesästä asti”, hän kertoi.

Sosiaalisesta mediasta innostuksen saanut korutaiteilija oli Hullussa Yössä mukana ensimmäisen kerran keväällä. Silloin kauppa kävi mukavasti ja jo tapahtuman ensimmäinen tunti osoitti, että sama tahti jatkui myös syksyllä.

”Myynnistä kertyvillä rahoilla aioin ostaa uusia tarvikkeita ja laittaa loput säästöön”, Lind suunnitteli.

Huittisten vanhalla urhelukentälllä tanner tömisi, kun viikinkitaisteluseura Birckalan Kaarti näytti muinaisajan taisteluesityksen.