Susi tappoi ja söi koiran Kokemäellä, katseli ihmisiä uhmakkaasti

Luna, jäänteet
Lunan omistaja Minna Furu koiransa jäännösten vierellä. Kuva: Jari Virta.

Susi tappoi ja söi koiran Kokemäellä. Tapaus sattui lauantaina illalla.

Bretagnenbassetti Luna oli harjoittelemassa SM-kilpailuihin ja ajoi peuraa. Kasvattaja Jari Virta ja omistaja Minna Furu päättivät keskeyttää tilanteen. Koiran kulku kuitenkin pysähtyi ennen kuin he tavoittivat sen. Matkalla Furu sai vielä yhteyden tutkapantaan ennen laitteen pimenemistä.

Metsäautotie päättyi 200 metrin päähän koirasta. Välissä oleva maasto oli vaikeakulkuista ja ojien ylitykset vaikeita. Susi oli vielä saaliinsa ääressä, kun Jari Virta ja Minna Furu pääsivät paikalle. Se katseli ihmisiä uhmakkaasti.

“Susi ei ollut pelokas. Se oli valtavan iso”, kuvailee Minna Furu. “Tilanne oli niin järkyttävä, että jähmetyin vain paikoilleni”, hän jatkaa.

Jari Virta metelöi ja juoksi huitoen käsiään. Susi vilkaisi ihmisiä muutamaan kertaan ja kaarsi sivuitse läheisten talojen suuntaan.

“Olen aina itsekin uskonut, että susi kyllä väistää, mutta tämä vain seisoi paikoillaan meidät nähdessään”, Minna Virta sanoo. “Jos joku ihmettelee, että tunnistaako suden, kun ei ole sellaista aiemmin nähnyt, niin kyllä sen tunnistaa”, hän toteaa.

Luna oli Minna Furun harrastuskoira ja hänen 15-vuotiaan poikansa lemmikki. Sijoituskoirana se oli arvokas jalostusyksilö.

Poliisi on käynyt toteamassa koiran jäänteet ja petoyhdyshenkilöön on oltu tapahtuneesta yhteydessä.

Luna
Suden saaliiksi joutunut Luna. Kuva: Minna Furu.
  • Jerry

    Onneksi hallitus on saamassa sudenmetsästyksen taas käyntiin.
    Tilanne on kestämätön. Susia on saatava vähennettyä PALJON.

    Ikävä olla oikeassa, mutta olen jo muutaman vuoden tuonut esille sitä, että sudet alkavat olla jo kaikessa niskan päällä. Tuotantoeläimiä ei voi pitää ulkona, koiria ei voi päästää edes pihalle saati sitten metsään, ihmiset ovat lakanneet käymästä marjassa tai ainakin pelkäävät siellä, lapsia ei voi päästää koulumatkalle ilman kuljetuksia, jne.
    Susi määrää tahdin ja ihminen väistää, ikävä kyllä.

    Jos susia halutaan pitää luonnossa, niin sopiva määrä Lounais-Suomen alueella voisi olla korkeintaan kymmenen. Nyt niitä on ilmeisesti satoja.

    • Mullikuhnuri

      Jerry, mihin väitteesi susien määrästä perustuu? Tutkittuun tietoon vai tarkoituhakuiseen liioitteluun? Entä sopiva susien määrä? Osaatko perustella? Vähenevätkö susien aiheuttamat haitat, jos vaeltavien yksilöiden määrä lisääntyy salomaiden reviirien rikkomisen seurauksena?

      • sepekantonen

        Laita linkki lähteisiisi niin päästään muutkin tutustumaan.

      • sepekantonen

        “Tutkittua tietoa” – “ilmeisesti satoja”. Onko se tieto nyt tutkittua vai sinnepäin, koita päättää. Minun on mahdotonta käyttää googlea siten, että saisin selville, mitä lähdettä sinä Jerry olet käyttänyt.
        Google kertoo metsästäjien tappaneen viisi henkilöä 2010-2022, tämä on viisi enemmän kuin sudet.

      • Mullikuhnuri

        Tässä THL:n tilasto viimeiseltä kymmeneltä vuodelta eläinten aiheuttamista kuolemista:
        Hirvi 21
        Koira 17
        Ampiainen 14
        Hevonen 13
        Nauta ja sonni 5
        Kissa 2
        Poro 1
        Susi 0

  • johannarantala

    Kad kun ihmisillä pitää olla valta joka paikassa. Eläin otetaan hengiltä, jos kehtaa astua niiden rajojen ulkopuolelle mitä suuri ja mahtava ihminen on keksinyt. Media menee surutta mukaan ja yrittää kirjoittaa mahdollisimman raflaavia kirjotuksia, jotta saadaan vanha kunnon susiviha liekkeihin, tämäkin artikkeli yksi esimerkki. Ei ole kauaa kun oma isäni kohtasi suden, sanoi että pitää suunsa visusti supussa missä se tapahtui, ettei tarvitse taas kohta lukea lehdestä kuinka joku porukka on saatu eläinrääkkäyksestä ja salametsästyksesä kiinni. Ihminen ei kunnioita eläimiä eikä luontoa, mutta vaatii kunnioitusta itsellensä.

    • Jerry

      Mahtaisiko isäsi asenne muuttua, jos sudet söisivät hänen koiransa tai muun kotieläimen. Pahimmillaan toistuvasti.
      Tai hänen alakouluikäiset lapsensa joutuisivat taivaltamaan pimeällä metsätiellä kouluun tai pysäkille alueella, jossa on susia.

      • Mullikuhnuri

        Miksi pelottelet ihmisiä itse keksimilläsi uhkakuvilla? On vastuutonta levittää hysteriaa vaaroista, joita ei ole olemassa muualla kuin sinun mielessäsi.

      • Jerry

        Oliko Alueviestin kuva täysin syödystä koirasta minun keksimäni uhkakuva?
        Entä ovatko useat kotieläimiin kohdistuneiden susihyökkäysten uutisoinnit minun luomiani?
        Lounais-Suomessa hyvin monen kunnan järjestämät lasten susikuljetukset viimevuosina olivat ilmeisesti minun keksimiäni?
        Olisikohan niin päin, että Mulli on se joka piilottelee totuutta. Tuskin edes sinä voit elää niin syvällä pullossa, että et ole tietoinen järkyttävästä susitilanteesta.

  • Mullikuhnuri

    “Jos osaat käyttää googlea, niin se ratkaisee ongelmasi”. Totta: googlaamalla saa pilvin pimein erilaisia vastauksia, vertaisarvioitua tutkimustietoa, vanhentunutta tietoa, “elämän kovan koulun” pätevöittämää tarkoitushakuista propagandaa, uskomuksia ja trollausta. Niistä voi valita omia uskomuksia vahvistavat osat. Google haluaa koukuttaa käyttäjänsä mainosten äärelle ja vähentää niitä hakutuloksia, joita käyttäjä välttelee ja tarjoaa lisää mieleisiä, epätosiakin hakutuloksia. Lopulta googlaaja on yhden asian kuplassaan eikä ymmärrä, että totuus voikin olla jossakin aivan muualla. Somen käyttäjän pitäisi tutustua myös tiedon lähteisiin jotka mielellään sivuuttaa, jos ne eivät tunnu vahvistavan omaksuttua mielipidettä. Vain näin voi estää Googlea sulkemasta käyttäjäänsä kuplaan viihtymään salaliittoteorioiden ja valheiden parissa mainoksia klikkaillen. Murtaudu Jerry pois kuplastasi, vaikka tekisikin kipeää tajuta että olet elänyt somen sinulle kutomassa valheiden verkossa. Saatat pahimmillaan olla jonkun Suomen yhteiskuntaa murentamaan pyrkivän opetuslapsi, hyödyllinen hölmö.

    • Jerry

      Olen vahvasti salaliittoteorioita vastaan ja erittäin kriittinen netissä olevan sisällön osalta.
      Käytän luotettuja lähteitä tiedon haussani.
      Onneksi olen hyödyllinen edes jossain. Kaikki eivät ole missään . . .

Jätä kommentti