Jälleen näkemisen riemua. Pientä jännitystä. Tunnetaanko toisemme ilman nimilappuja? Uteliaisuutta. Mitä niille nuorille, näteille, komeille ja notkeille on tapahtunut vuosien varrella?
Näitä kaikkia tunteita väreili ilmassa, kun vuonna 1976 silloisesta Etelä-Satakunnan kauppaoppilaitoksesta valmistuneet merkonomit kokoontuivat yhteen Huittisissa.
Vartin kursailun jälkeen ravintola Brewen kabinetin täyttivät puheen pulputus ja naurun hörähdykset. Kunniavieraiksi saapuivat opettajat Arja Lehtonen, Esko Jortikka ja Aarno Korpela.
Kauppaopistovuodet selkäni takana istui eräs pitkätukkainen hippi, joka jalat rennosti pulpetilla notkuen julisti, miten hänestä tulee iso johtaja. Susirajalta Huittisiin muuttaneen maalaistyllerön silmissä tyyppi vaikutti oudolta taivaan rannan maalarilta.
Miten kävi, Kari Visuri? Tuliko sinusta pomo, kuten itsevarmasti ennustit?
”Aloitin heti armeijan jälkeen Huittisten Osuuspankin Suttilan konttorissa konttorinhoitajana ja etenin myöhemmin Keravan Osuuspankin Savion konttorinjohtajaksi. Koulussa me Virtasen Juhan ja Karauksen Karin kanssa keskityimme opiskeluun ja uran rakentamiseen – toisin kuin eräät edessä istuvat”, Kari kuittaa tuttuun ironiseen tyyliinsä.
Myöhemmin miehestä tuli oman itsensä herra tietotekniikan kouluttajana ja konsulttina – mikä tuntuu hänestä hupaisalta, sillä atk ei kouluaikoina kuulunut suosikkiaineisiin.
Kokemäellä koko ikänsä asuneen Jukka Ajangon tie vei kauppaopiston jälkeen vanhempien omistamaan lähikauppaan, jossa hän kartutti asiakaspalvelu- ja myyntikokemusta kymmenisen vuotta. Vuonna 1988 hän siirtyi Vehon palvelukseen silloiseen Vammalaan. Automyyjänä vierähti pitkä tovi, peräti eläkeikään asti.
”Kauppaopisto oli minulle erinomainen ponnahduslauta, sillä koko työurani kului myyntitehtävissä”, Ajanko toteaa.
Huittislainen Sirkka Melton (omaa sukua Jaatinen) työnantaja oli lähes neljänkymmenen vuoden ajan Saarioinen Oy, jossa hän aloitti heti valmistumisen jälkeen konttoristina. Myöhemmin tehtävät vaihtuivat toimistopäällikön ja talouspäällikön toimenkuviin.
”Kun eläkeläisenä katselee elämää taaksepäin, päällimmäisenä on kiitollisuus. – Olen saanut elää hyvän elämän. Hieno työpaikka, kaksi ihanaa tytärtä ja yksi lapsenlapsi”, Sirkka tuumii.
Vampulasta kotoisin olevalle Marjatta Nissiselle (omaa sukua Aaltonen) kauppaopisto ei ollut aivan oma valinta.
”Olisin halunnut käsityöalalle, mutta kauppaopisto oli vanhempien toive. Toisaalta merkonomin paperit antoivat vahvan pohjan työelämään”, kertoo Marjatta, joka opiskeli myöhemmin työn ohessa myös artesaaniksi.
Marjatan työhistoriaan mahtuu vuosia eri postien tiskin takana, kunnes myöhemmin hän Amorin nuolien saattelema päätyi Juankosken TE-toimistoon.
”Avioiduin savolaisen miehen kanssa, joka halusi palata juurilleen”, kertoo Marjatta, nykyinen neljän lapsen äiti ja kahdeksan lapsenlapsen mummo. Myöhemmin työnantaja oli Kuopion/Pohjois-Savon TE-toimisto.
Satakuntalaisuus on pysynyt Marjatassa vahvana.
”Senhän kuulee puheestakin”, Nissinen nauraa, jonka kokemuksen mukaan satakuntalaiset sanovat asiansa suoraan, kun taasen savolaisten suullinen viesti tulee esille aikamoisen vääntelyn ja kääntelyn kautta, jos silloinkaan.
Entisten luokkakavereiden riemukas jälleennäkeminen toi mukanaan myös pienen haikeuden tunteen. Parikymppisen fysiikka ja hulvaton innostus kelpaisivat yhä, mutta toki seiskakymppisen järki ja kokemus ovat ihan kelpo vaihdokkeja!
Birgitta Tahvanainen
