Koululaisten aamupalat maksaisivat Sastamalassa yli 726 000 euroa lukuvuodessa

Mouhijärven yhteiskoululla tarjottiin vuoden 2022 syksyllä aamu- tai välipalaa paikallisten yrittäjien tuella.

Sastamalassa on laskettu koululaisten aamupalatarjoilun järjestämisen kustannuksia. Perusopetuksen budjettiin tarvittaisiin noin 726 300 euron lisäys.

Taloudellisia vaikutuksia sivistystoimi selvitti ruokapalveluista vastaavan Servin kanssa. Aamupalan hinta olisi 1,87 euroa per oppilas.

Yhteenlaskettua kustannusta pidetään suurena, vaikka tarjoilua jollakin tavalla rajattaisiin. Budjetoinnissa tulisi ateriakulujen lisäksi huomioida myös esimerkiksi valvonnan henkilöstöresurssi.

Viranhaltijavalmistelun mukaan maksuttoman aamupalatarjoilun käynnistäminen kaikissa peruskouluissa ei ole mahdollista. Taustalla ovat kaupungin taloudellinen tilanne ja sivistystoimen käytettävissä olevat määrärahat.

Maksutonta aamupalatarjoilua perusopetuksen oppilaille esitettiin vasemmistoliiton valtuustoaloitteessa, jolla on allekirjoittajia myös sosialidemokraateista, keskustasta ja vihreistä.

Jätä kommentti