
Kuntavaalien äänestys on loppusuoralla. Sastamalassa yksi mielenkiinnon aihe on ehdokkaiden suhtautuminen uimahallin rakentamiseen. Vaalikonevastauksista kerätyn yhteenvedon perusteella niukka enemmistö on uimahallin rakentamisen kannalla.
Tämä tärkeä tieto on äänestäjien saatavissa tutkimalla vaalikoneisiin annettuja vastauksia. Mikäli olet sen kannalla että uimahallihanketta vihdoinkin viedään eteenpäin, äänestä sitä kannattavaa ehdokasta. Vain sillä tavalla asia voi mennä eteenpäin.
Samaan asiaan liittyy myös koko Sastamalan keskustan ja torin alueen kehittäminen. Kysymys on kaupungin vetovoiman parantamisesta. Siitä tulee hyötymään koko kaupunki eikä se ole keltään pois. Jos koulujen alueilla riittää oppilaita, saadaan valtionosuuksia koulun ylläpitoon ja alueella on koulu. Terveysasemien määrästä ja paikasta päätetään jatkossa maakuntien sotealueella. Näitä asioita ei siis tule asettaa vastakkain.
Mikäli annat äänesi asiaa vastustavalle ehdokkaalle, se haittaa asian eteenpäin viemistä, kaupungin keskustan kehittämistä eikä asia hyödytä millään tavalla Sastamalaa miltään osin. Paikallaan pysyminen ja asioiden jarruttaminen ei yleensä auta mitään ja se tahtoo heijastua kaikkiin paikkakunnan kannalta tärkeisiin kehittämishankkeisiin. Se on kuitenkin helppo tapa kalastella joidenkin ääniä.
Ellet käy tutkimassa vaalikonevastauksia, voit aina kysyä suoraan ehdokkaalta mielipidettä ennen äänestämistä. Asioita vastustava ehdokas yleensä kertoo haluavansa kehittää tasapuolisesti koko kaupunkia. Kun hän kuitenkin vastustaa jonkin alueen ja asian kehittämistä, hänen perustelunsa ontuvat pahasti. Populismia.
Asioiden eteenpäin vieminen vaatii reipasta ja ennakkoluulotonta otetta. Aikanaan paikkakunnan ammattikoulutuksen toimialueen oli laajennuttava, jotta voitiin kehittyä ja toimia itsenäisenä oppilaitoksena. Vastustajat ja epäilijät pitivät maakuntarajaa mahdottomana ylittää. Mutta niin vain Sasky meni maakuntarajan yli niin että heilahti Huittisiin ja Kokemäelle asti.
Kari Kaaja teki aloitteen tievalaistuksesta Sastamalasta Tampereelle asti. Epäilijöitä ja vastustajia riitti. Nyt asiasta on päätökset, rahoitus on kunnossa ja tievalot syksyllä valmiit. Nämä kaksi asiaa ovat hyviä esimerkkejä ennakkoluulottomuudesta ja tahdosta. Asiat etenevät kun niihin laitetaan vauhtia ja tehdään tarvittavat päätökset.
Anna siis äänesi henkilölle joka haluaa viedä uimahalliasiaa eteenpäin, kehittää samalla Sastamalasta vahvempaa keskusta ja parantaa kaupunkimme vetovoimaa.
En itse ole ehdokkaana.
Pekka Niemelä
Sastamala