
Suurtoripäivä tuo perjantaina 22. lokakuuta noin 25 torikauppiasta Vammalan torille. Suurtoripäivät ovat syntyneet kauppiaiden yhteistyöstä.
“Päivä tarkoittaa isompaa tapahtumaa kuin tavallinen toripäivä monilla toreilla, mutta pienempää kuin markkinat”, kuvailee järjestävän organisaation eli Suomen Tapahtumatrio Oy:n Juha Heikkinen.
Suurtoripäivinä asiakkaille halutaan tarjota mahdollisimman monipuolisesti erilaisia tuotteita: herkkuja letuista lakuihin ja savukalasta kalakukkoihin sekä käyttötavaraa vaatteista lompakkoihin, huiveihin, imuritarvikkeisiin, koreihin ja puunkantokoppiin.
“Kauppiaita on yhtä tuotetta kohti vain pari, joten tällä kauppiasmäärällä saadaan silti kattava valikoima.”
Kaupankäynti on siirtynyt entistä enemmän verkkoon sekä isoihin peltomarketteihin. Torikauppiaat haluavat kuitenkin yhä kiertää pienilläkin paikkakunnilla elävöittäen samalla kaupunkien keskustoja.
“Monessa paikassa asiakkaat kiittelevät, että onpas mukavaa kun saatiin tännekin tapahtumaa. Ihmiset ovat lähteneet iloisin mielin liikkeelle”, kiittelee Heikkinen.
Toripäiviä pitäviä kauppiasrinkejä on Juha Heikkisen mukaan syntynyt korona-aikana useita. Suomen Tapahtumatriossa uskotaankin rinkien olevan torikaupan nykyaikainen ja pysyvä muoto.
“Yksin on hankala saada asiakkaita liikkeelle ja porukalla saamme markkinointikulut ynnä muut jaettua. Samalla elävöitämme perinteistä torikulttuuria.”
Torilla kauppaa tehdään turvallisin mielin: turvaväleistä on helppo huolehtia ja käsidesiä on tarjolla myyntipisteillä.
Lokakuun alussa Suurtoripäivä pidettiin Huittisten torilla hieman pienemmällä porukalla.
Heikkinen iloitsee tapahtuman saamasta vastaanotosta: “Se oli niin hyvä, että Huittisiin on suunnitteilla pop up -myyntipäivät marraskuun alussa.”

Voi sentään millainen sää sattui Suurtoripäivälle. Kuljin torin alapuoleta puoliltapäivin, eikä näkymä mitenkään mieltä kohottanut. Yhden yhtäkään asiakasta en torikojujen völeissä nähnyt. Enkä mennyt sinne itsekään. Harmittaa, silloin kun Vammalassa jotain tapahtuisi, niin käy sitten tämmönen säkä sään puolesta.