
Työnteko on niin mukavaa, ettei Tuula Lehtomäki malttaisi lopettaa. Ei, vaikka on 70-vuotias ja ollut jo seitsemän vuotta virallisesti eläkkeellä.
”Kyllä kotona aina hommia olisi, mutta tänne niitä pääsee mukavasti pakoon”, hierojayrittäjä naurahtaa.
Lehtomäki muistuttaa, että kiitos pitkästä urasta kuuluu asiakkaille, jotka ovat avanneet ahkerasti hierojansa liiketilan ovea Vammalan Marttilankadulla. Edes koronapandemia ei ajanut yrittäjää niin ahtaalle, että aika olisi ollut oikea yrityksen sulkemiseen. Vaikka kyllä ajatus mielessä kävi.
”Asiakkaita oli kuitenkin koko ajan jonkin verran, ja kun korona hellitti, määrä lisääntyi taas. Nyt sitten odottelen sitä seuraavaa sopivaa hetkeä. Mitään määräpäivää en itselleni ole asettanut, katsotaan miten asiat etenevät”, hän tuumaa.
Kosmetologista hierojaksi
Sastamalan Keikyästä kotoisin oleva Tuula Lehtomäki haaveili nuorena lääkintävoimistelijan ammatista, mutta ei päässyt opiskelemaan alaa. Tie vei SKY-kosmetologin opintoihin Helsinkiin ja myöhemmin Lahden kautta Vammalaan, jonne hän avasi vuonna 1975 oman hoitolan.
Ala oli kilpailtu, joten sen sijaan että Lehtomäki olisi laittanut vuosina 1976 ja 1980 syntyneet poikansa hoitoon, hän päättikin jäädä heidän kanssaan kotiin.
Ajatus hierojan ammatista kumpusi kotiäitivuosien aikana liikunnallisesta elämäntavasta. Lehtomäki kertoo olleensa aina kova urheilemaan ja harrastaneensa niin uintia, luistelua kuin hiihtoakin.
”Ajattelin, että hierojan ammatista olisi hyötyä liikkumisen tueksi. Toisaalta koin työn tarjoavan sitä ihmisten auttamista, jota kaipasin.”
Nyt takana on 31 vuotta yrittäjyyttä. Viikonloppuna Tuula Lehtomäki sai Sastamalan Yrittäjänaisilta Vuoden naisyrittäjän tunnustuksen.
Valintakriteereissä painoivat juuri Lehtomäen pitkään kestänyt hyvinvoinnin edistämiseen painottuva työura sekä työn tekeminen omilla käsillä. Lisäksi Vuoden naisyrittäjä on vaikuttanut pitkään yhdistyksen hallituksessa.
“Täällä käsitellään elämän ilot ja surut”
Tuula Lehtomäki painottaa hierojan ammatin olevan käsityöammatti. Jokaisella hierojalla on oma käsialansa ja joskus pitää etsiä ja kokeilla, että asiakas löytää itselleen sen sopivimman.
Kun Lehtomäki valmistui hierojaksi, hän kertoo opettajansa toivoneen, että kaikki 12 samaan aikaan valmistunutta olisivat erilaisia.
”Se kertoo juuri siitä, että vaikka kaikille opetetaan samat perusasiat, jokainen tekee kuitenkin omalla tavallaan.”
Pitkän kokemuksen omaava Lehtomäki tietää, että hyvän hierojan löytäminen on vähän sama kuin hyvän kampaajan penkkiin pääseminen.
Kun sopivan löytää, siitä ei halua hevillä luopua.
”Myös kemioilla on merkitystä. Vakituisista asiakkaista tulee väkisin tuttuja, ja kyllä täällä käsitellään elämän ilot ja surut.”
Lehtomäki on itse kärsinyt selkävaivoista ja saanut molempiin lonkkiinsa tekonivelet. Hän uskoo, että oma kokemus kivusta tuo ymmärrystä asiakkaan kivulle.
Työergonomian parantuminen ilahduttaa
Yrittäjänä parasta on, kun saa olla oman itsensä herra, pohdiskelee Tuula Lehtomäki.
”Töitä on voinut tehdä joustavasti, enkä ole kaivannut työkaveria, kun olen saanut olla tekemisissä asiakkaiden kanssa.”
Ammattitaitoaan hieroja on pitänyt yllä käymällä alan opintopäivillä sekä kuuntelemassa kansanparantajia ja kuppareita ammentaen myös heidän opeistaan.
Monet asiakkaista ovat päätetyöläisiä. Lehtomäkeä ilahduttaakin erityisesti se, että työergonomia on mennyt viime vuosina aimo harppauksin eteenpäin.
”Nyt myös käydään jumpissa ja huolehditaan muutenkin omasta hyvinvoinnista eri tavoin kuin ennen. Liike on lääke moneen, ja liikunta ihan kaikin tavoin tekee meille hyvää. Kannattaa muistaa, ettei vierivä kivi sammaloidu.”
Aiheesta aiemmin: Sastamalassa palkittu: Pitkän uran hierojana tehnyt Tuula Lehtomäki on Vuoden naisyrittäjä