
Pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina Sastamalassa soi ainutlaatuinen konsertti, jossa paikalliset muusikot yhdistävät voimansa. Sopraanot Anu Mattila ja Elisabet Rantanen esittävät italialaisia ja suomalaisia klassisen musiikin teoksia yhdessä Sastamalan musiikkiopiston opettajien, pianisti Sakari Lipastin ja viulisti Pauliina Lehtisen kanssa. Samassa konsertissa musiikkiopiston nuoret viulistit Miihkali Kerkkänen ja Mirjam Aalto esiintyvät yhdessä ja laulajan kanssa.
Ohjelmassa kuullaan muun muassa Merikannon ja Giordanin lauluja, Vivaldin, Mozartin ja Massenetin sävellyksiä viululle sekä Schubertin ja Respighin pianokappaleita.
Suosittu oratoriosolisti Mattila on Vokaaliyhtye Lumouksen ykkössopraano ja lauluyhtye Pisaran johtaja. Päätyönään hän on Sastamalan seurakunnan kanttori ja kuoronjohtaja. Rantanen on musiikin lehtori Sylvään koululla ja Vammalan lukiolla. Hän johtaa kamarikuoro Scherzoa ja on laulanut eri kuoroissa ja toiminut usein solistina.
Pitkään konserttipianistina toiminut Lipasti on osallistunut menestyksekkäästi kotimaisiin ja ulkomaisiin pianokilpailuihin. Kiikasta syntyjään olevalla Lehtisellä on solistisen uran lisäksi vankka kokemus Suomen eturivin orkestereista.
Nuoret viulistit Kerkkänen ja Aalto ovat konsertoineet aiemminkin. Kerkkänen valittiin vuonna 2020 Sastamalan vuoden nuoreksi taiteilijaksi ja hän soittaa Jarmo ja Kirsi-Marja Niemisen omistamalla arvoviululla. Aalto on soittanut vasta kolme vuotta viulua, mutta on jo pitkällä opinnoissaan.
Pyhäinpäivän tunnelmissa -konsertti su 7. marraskuuta klo 14 Tyrvään kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma maksullinen.