
Ennen vanhaan monet asiat olivat toisin, myös taksissa. Oli työvelvoite ja työvuorolistat ja autoja noin 25 kappaletta taksiasemalla. Vapautuksen myötä suurin osa jäi pois taksiasemalta ja normikyytijärjestelmästä. Meitä jäi asemalle ainoastaan 5 autoa, jotka yrittävät voimiensa mukaan tehdä töitä 7 päivää, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Valitettavasti se ei vaan onnistu, koska niitä työvuorolistoja ei voi tehdä, sillä sen katsotaan olevan kilpailua rajoittava tekijä. Kuljettajia ei löydy tekemään töitä “nälkäpalkalla” jos taksin tarve viikonloppuöisin on ollut ainoastaan muutama kyyti yön aikana. Niistä saadut tulot ovat olleet niin vähäisiä, että olemme joutuneet tekemään kannattavuuslaskelmia, kustannusten kuitenkin koko ajan noustessa.
Taksin puhelinnumero on palvelunumero, kuten monen muunkin yrityksen ja se valitettavasti maksaa asiakkaalle tietyn summan.
Vapautuksesta, johon emme voi vaikuttaa ja negatiivisesta palautteesta huolimatta yritämme palvella asiakkaitamme parhaamme mukaan.
Hyvää syksyn jatkoa!
Vammalan taksiaseman taksit
Aiheesta aiemmin: ”Aina sama homma, ei ole autoja saatavilla” – Mistä johtuu, ettei Sastamalassa saa taksia?






