
Sastamala saa vihdoin uimahallin
Tämä on otsikko, jonka näemme useissa lehdissä sen jälkeen kun Sastamalan päättäjät vihdoin tekevät uimahallin rakentamispäätöksen talousarviokokouksessa.
Meillä on lähes naapurina Suomen vetovoimaisin kaupunki Tampere. Se kasvaa ja kehittyy kaikessa. HS Vision mukaan siellä tehdään kaikki oikein – ja vauhdikkaasti! Tampere satsaa kaupungin elinvoimaan, liikuntaan ja kulttuuriin. Otetaan oppia isoveljestä.
Jyrki Rantala perustelee hyvin (AV 27.10.), että päättäminen on myös – ja nimenomaan päättämistä – ja katsomista luottaen ja rohkeasti tulevaisuuteen.
Uimahallin rakentamispäätös on loistava tilaisuus Rantalankin mainitsemaan yhteisölliseen, vastuulliseen ja vahvasti työllistävään tekoon. Ottamalla kuntalaiset mukaan koko kaupungin kehittämistä palvelevaan hankkeeseen luodaan samalla laajaa innostusta yhteisöllisyyden voimaan. Osallistuminen edellyttää tulevaisuuden yhteistä kuvittelemista. Siksi on tärkeätä saada monet näkökulmat kuuluviin jo uimahallin suunnittelussa pelkän siihen reagoimisen sijaan.
Väärä kysymys kuuluu: onko meillä rahaa käytettävissä ja riittääkö sitä uimahalliin? Oikea kysymys on: mitä pitää tehdä ja kuinka budjetti muotoillaan hankkeen toteuttamiseksi? Mitä jos rahoitus perustuisikin hankkeen tavoiteltuun lopputulokseen: kaupungin vetovoimaan ja imagoon kasvavasta ja kehittyvästä kaupungista sekä uimahallin tuomiin viihtyvyys ja terveysvaikutuksiin?
Kun haluamme rakentaa uimahallin, älkäämme jakako sastamalalaisille epätoivoa sen rahoittamisesta, eikä eripuraa sen tarpeesta, vaan sytyttäkäämme heissä toivo päästä sinne uimaan.
Pro bono publico
Juu Sastamala saa vihdoin uimahallin, kymmenien vuosien suunnittelunsa jälkeen.
Silloin kun Sastamalassa oli kaksi uimahallia olivat ihmiset erittäin tyytymättömia siitä kun uimahallit olivat käytössä, oli kamala matka sinne eihän sitä kukaan jaksa millään vammalasta sinne mennä sitten joutuu vielä kävelemään ne raput alas ja tullessa pois raput ylös, allas oli liian lyhyt, altaat oli maanpinnan alapuolella se ahdisti ihmisiä ja vaadittiin että hallin ovet naulattava kiinni. Nyt kun ei hallia ole ei tarvi purnata kokoaikaa hallin kamaluutta ovat ihmiset erittäin tyytyväisiä eikä kannata sellaista mieliharmia rakentaa. Kannattaako muka maksaa miljoonia jotta ihmisillä olisi paha olla nyt kun kerran asiat on hyvin.