Sastamalan ensi vuoden talousarviokehyksen tuloksen arvioidaan olevan 1,1 miljoonaa euroa tappiollinen. Alijäämäksi muodostuisi 0,7 miljoonaa euroa.
Taloussuunnitelman vuodet 2026-2027 ovat 1,9 miljoonaa euroa tappiolliset. Alijäämää muodostuu kumpanakin 1,4 miljoonaa euroa.
Yhteensä vuosina 2025-2027 piikkiin on kertymässä 3,6 miljoonaa euroa.
Viranhaltijavalmistelun mukaan Sastamalan on suunnitelmakauden alijäämän kattamiseksi jo kehyksessä olevien menovähennysten lisäksi arvioitava tulopohjaa. Taksoja ja maksuja on tarkasteltava jokaisella toimialueella sekä varauduttava myös verojen korotuksiin viimeistään taloussuunnitelmakaudella 2026-2027.
Tarve verojen korotuksiin ja tarkempi aikataulu arvioidaan kokonaisuutena, kun uudet kuntakohtaiset valtionosuusuudistuksen laskelmat ovat tiedossa. Ensi vuoden veroennusteet ja valtionosuuslaskelmat tarkentuvat loppusyksystä, mikä vaikuttaa kokonaisarviointiin.
Kaupunginhallitukselle esitetään vuosien 2025-2027 ohjeellisen kehyslaskelman hyväksymistä. Toimialoilta on määrä edellyttää taksojen ja maksujen tarkastelua.
Eikö voisi uimahallin kannattavat valtuutetut maksaa lisäveron.
sastamalan talous on niin kuralla kuten saa lukea mutta uimaan pitäs päästä.johan niitä halleja on suljettu mihin on vammalastakin päästy ja pääsee vissiin nykyäänkin ja pitemmällekin.menkää sinne kaalisaareen räpiköimään kun uudet hienot laiturit yms.tehty.T.Jarski.
Veron- ja taksojen korotuksia? Vai pitäiskö vaihtaa päättäjät kaupunginjohtajaa myöden? Tällä konstin saadaan muuttoliike Tampere/Nokia/Lempäälä/Ylöjärvi suuntaan ja vastaavasti Sastamalaan muuttoa harkinneet saattavat unohtaa ja sulkea Sastamalan pois seuravaa asuinpaikkaa miettiessään! Tässäkohtaa porkkana olisi kyllä ollut parempi kuin nyt saamamme keppi!
Kyllähän tämä nyt houkutteleva paikka on kun kumminkin niin halpaa vettä ja sähköä täältä saa ja melkein kaikki sairaalapalvelutkin ihan nurkan takana tampereella