Satosen terveiset: ”Sastamalassa suunta voi kääntyä”

Arto Satonen Vammalan asemalla. Arkistokuva: Minna Isotalo.

MDI:n tuoreet väestöennusteet ovat Sastamalalle karua luettavaa. Väestön määrän ennustetaan putoavan 2800 hengellä vuoteen 2040 mennessä. Toki tutkimuksen tekijä Rasmus Arokin totesi Tyrvään Sanomien haastattelussa, että Sastamalan kehitys voi olla vahvempikin, koska se sijaitsee kohtuullisen lähellä Tamperetta ja siten potentiaalia on.

On helppo uskoa, että MDI:n ennustukset toteutuvat pääosin ympäri Suomea. Sastamalan osalta toisenlainen kehitys on kuitenkin mahdollista. Sijaintimme antaa siihen mahdollisuuden. Koko Tampereen seutu on Suomen vahvimpia kasvualueita. Naapurimme Nokia on suurimpia voittajia koko Suomessa työperäisessä muutossa maan sisällä. Kyse on siis vain siitä ulottuuko Tampereen ja Nokian vahva kasvu Sastamalaan asti.

Väestöennusteiden perusteena on vertailu syntyvien ja kuolleiden välillä. Lienee kiistatonta, että tämä vertailu tulee olemaan Sastamalalle negatiivinen pitkään. Silloin katse kääntyy nimenomaan muuttoliikkeeseen. Kykeneekö Sastamala saamaan Tampereen seudun imussa ja omalla työpaikkatarjonnallaan riittävästi muuttajia sekä Suomen sisältä, että ulkomailta, jotta työvoiman määrä ja väestön määrä kääntyy laskun sijasta nousuun?

Kasvun mahdollistamiseksi Sastamala panostaa erityisen paljon lapsiperheille tärkeisiin palveluihin. Samanaikaisesti on menossa useita suuria hankkeita. Mouhijärven yläkoulun uusi osa valmistuu ensin, Sylvään taitotalo on myös jo harjakorkeudessa ja rakenteilla on myös Keikyän palvelukeskus, johon sijoittuu mm. koulu ja päiväkoti. Hiljattain on investoitu myös Kiikoisten päiväkotiin ja Suodenniemen urheilutaloon ja kirjastoon, sekä rakennettu Vareliuksen koulu. Myös pitkään odotetun uimahallin ja uuden palloiluhallin rakentaminen Sylväälle on käynnistymässä.

Julkisten palveluiden lisäksi on tärkeää huomioida ne yksityiset panostukset palveluihin, jotka viime vuosina on tehty paljon erityisesti kauppaan ja ravintola-alalle. Matkailun kannalta keskeisen Ellivuoren vahvistuminen on myös käynnissä. Lisäksi Sastamalan liikunta-ja kulttuuritarjonta on erittäin kilpailukykyinen moniin paikkakuntiin verrattuna. Myös terveyspalvelut kestävät vertailun. Liikenneyhteydet Tampereelle ovat toimivat ja ne paranevat edelleen, kun Tampere-Pori rataan ja raideliikenteeseen investoidaan, sekä valtatiet huomioidaan.

On siis täysin mahdollista, että Sastamala onnistuu saavuttamaan paljon ennustettua paremman väestökehityksen. Hyvien palveluiden luonnon läheisellä maaseutukaupungilla voi olla paikkansa kasvavan Tampereen seudun kupeessa. Se voi olla monille juuri se oikea paikka asua.

Arto Satonen

Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja ja työministeri.

Jätä kommentti