Vapsilaiset kummitoiminnan etujoukoissa – tyttöjen sydän sykkii ringetelle

Merja Markkanen Suomen Ringetteliitosta oli vetämässä perjantain harjoitukset Vammalan jäähallissa ennen ensimmäistä kummitoimintakoulutusta.

Sastamalassa ringeten piirissä virinnyt kummitoiminta on hyvällä alulla. Se on jo ehtinyt herättää myös valtakunnallista kiinnostusta aina Suomen Ringetteliittoa myöten.
“Meidän on helpompi auttaa niin varusteiden pukemisessa kuin sitten jäälläkin, kun itse tiedämme miten asioita tehdään”, sanoo Iina Högström C-tyttöjen joukkueesta.
Ja siinähän se tuli, kummitoiminnan syvin olemus. Vanhemmat pelaajat opastavat, ohjaavat ja auttavat nuorempiaan aina luistinten sitomisesta lähtien.
“Kun aloitin ringeten, ei kukaan meidän perheessä tietänyt lajista”, kolme vuotta pelannut Iina sanoo ja on nyt valmis opastamaan muita.
“Harvinaisen hyvä joukkuehenki voisi myös houkutella uusia pelaajia mukaan”, hän lisää.
Roosa Rantaniitty muistelee aloittaneensa pelaamisen, kun ringette tuli Vapsiin.
“Mut tuotiin pelaamaan ja se oli kivaa. Olen pelannut kahdeksan vuotta”, hän puhuu lajin puolesta.

Joukkueenjohtajat Teijo Ketonen ja Pasi Isokallio sekä valmentaja Kari Lahtivirta ovat ideoineet kummitoimintaa. Niin pitkälle on jo päästy, että viime perjantaina Vammalan jäähallilla järjestettiin ensimmäinen koulutustilaisuus harjoitusten jälkeen. Myös harjoitukset jäällä saivat uutta väriä, kun ne saapui vetämään Merja Markkanen Suomen Ringetteliitosta.
VaPS Ringeten puitteissa toiminta on varsin nuorten pelaajien käsissä, sillä vanhimmat tytöt pelaavat C-tyttöjen joukkueessa. Neljä muutakin ryhmää löytyy. Nuorimmat ovat ringettekoulussa ja heitä hieman vanhemmat ovat ikäryhmissä F, E ja D.
Pasi isokallion mukaan C-tytöt voivat näyttää nuoremmille peliniksejä, mutta muutakin on mielessä.
“Olemme esimerkiksi suunnitelleet, että lähdemme laskettelemaan yhdessä”, Isokallio sanoo.
Tämä taas liittyy ajatukseen siitä, että kaikkiaankin yhdessäoloa lisäämällä voidaan edesauttaa tyttöjenvälistä tiedonvaihtoa ja yhteishenkeä.
“Odotamme, että olisi matalampi kynnys aloittaa tämä laji”, Teijo Ketonen sanoo.


VaPS Ringette tähtää korkealle

Kunnianhimoisena tavoitteena on naisten hyvätasoinen edustusjoukkue.

VaPS Ringeten uuden uutukainen kummitoiminta on osa laajempaa kehitysprosessia lajin parissa.
“Suurena unelmana on, että pelaamme vielä naisringetteä”, sanoo seuran ringettevastaava, valmentaja Kari Lahtivirta.
Lahtivirralla on joukkoineen näky vuoteen 2020. Kohti omaa huippua -projektin tarkoituksena on seuraavien vuosien aikana kehittää ringettetoimintaa kokonaisuudessaan ja sen jokaisella osa-alueella. Haluna on taata parhaat valmennukselliset, toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset lajin harrastamiselle Sastamalassa.
“Kummitoiminnalla pyrimme rakentamaan yhteisöllisen ja perheenomaisen seuran, jossa toiminta on tiivistä ja sulavaa myös joukkueiden välillä”, Lahtivirta sanoo.
Toimintaan ovat kaikki tervetulleita. Niinpä aloittamisen kynnys on tehty matalaksi. Esimerkiksi ringettekoulun voi aloittaa milloin vain, vaikkapa kesken kauden.
“Paikkakunnalla on tilaus naisjoukkueelle. Tavoitteena onkin saada seura ja aikanaan edustusjoukkue sellaiseen kuntoon, että se pelaa mahdollisimman korkealla sarjatasolla.”
VaPS Ringeten toiminta on osa VaPS Jääliikunta ry:n seuratoimintaa, jossa on mukana myös jääkiekkoa ja taitoluistelua.


Ringette ei ole laimeaa jääkiekkoa

Unohda jääkiekko, kun mietit ringetteä. Pelikenttänä käytettävä jääkiekkokaukalo saattaa nimittäin hämätä.
Tässä Sam Jacksin Kanadassa 1963 kehittämässä naisten jääpelissä hyödynnetään koripallon pelistrategiaa.
Pelivälineenä kentällä liikkuu kuminen rengas. Mailana on suoravartinen ringettemaila.
“Vanhan jääkiekkoilijan sydän sulaa vuodessa ringetelle – oman tyttären myötä”, valmentaja Kari Lahtivirta kuvailee.