Huittisten musiikkiopiston Hello Dolly -musikaali sai ensi-iltansa viime lauantaina Risto Ryti -salissa Huittisissa. Kaikki viikonlopun näytökset olivat loppuunmyydyt, minkä laadukas teos ansaitsikin. Musikaalista päästään nauttimaan vielä tulevan viikonlopun ajan.
Hello Dolly sijoittuu 1800-luvun New Yorkiin. Se kertoo leskirouva Dolly Levistä (Kaisa Leander) ja hänen lähipiiristään, joka joutuu melkoiseen myllerrykseen, kun Dolly metsästää rikasta liikemies Horace Vandergelderiä (Jukka Keskitalo).
Musikaalin orkesteri koostuu 40 soittajasta ja siinä on suurempi jousisto kuin ammattiteattereissa. Musikaalin kappaleet on tehty ammattilaisille, mutta Huittisten musiikkiopiston nuoret onnistuvat haasteessa rimaa hipomatta. Pääosiin on valittu huippulaulajia kuten Huittisten musiikkiopiston laulun lehtori Kaisa Leander, joten yleisön odotukset täyttyvät – tai ylittyvät – myös tältä osin.
Musikaalia voisi kokonaisuutena kutsua näyttäväksi ja laadukkaalta kuulostavaksi taideteokseksi. Se on hyvä esimerkki siitä, mitä yhteistyöllä voidaan saada aikaan. Erinomaiseen jälkeen ei aina tarvita ammattilaisia vaan ennen kaikkea intohimoa.
Lue lisää Hello Dolly -musikaalista keskiviikon Alueviestistä.








