Jani Toivola avoimena Huittisissa

Kansanedustaja Jani Toivola kävi päivän vierailulla Huittisissa maanantaina 25. helmikuuta. Hän antoi Alueviestille haastattelun kahvila Helmessä.

Nuorilla oli runsaasti kysymyksiä Vihreiden kansanedustajalle Jani Toivolalle, kun hän maanantaina kävi päivän vierailulla kaupungissa. Jani avasi omaa, paikoin karua elämäntarinaansa.
”Kaikilla on oma, arvokas tarinansa iloineen ja suruineen, eikä kenenkään elämäntarina ole parempi tai huonompi kuin toisen. Voisimmeko suhtautua ymmärtävästi myös niihin omasta mielestämme epämiellyttäviin tai erilaisilla arvoilla ajatteleviin tyyppeihin.”
Nuoret kuuntelivat kansanedustajaa tarkalla korvalla. Heitä kiinnosti muun muassa, tiesikö Jani jo lukioikäisenä, mitä haluaa tehdä 10-15 vuoden päästä.
”En todellakaan. Olen opiskellut ja harrastanut teatteria ja tanssia, ollut radiotoimittajana ja nyt olen kansanedustaja. Eniten koskaan jännitin, kun ensimmäisen kerran kävelin muiden editse eduskunnan puhujapönttöön, vaikka olen televisiossa ollut miljoonayleisön edessä.”
”Jännitin osaanko olla vakuuttava. Pikku hiljaa huomasin, että ei pidä lähtökohtaisesti miettiä, minkälainen poliitikon tulisi olla, vaan olla oma itsensä.”
Jani kuuluu lakivaliokuntaan ja vierailullaan kertoi, että aloite sukupuolineutraalin avioliittolain käsittelyyn ottamisesta on ajankohtainen. Valiokunta päätti keskiviikkona äänestystuloksella 9-8, että lakialoitetta ei oteta käsittelyyn. Jani kertoi Huittisten lukiolla itse olevansa homoseksuaali ja kannattavansa homoliittojen tasavertaistamista heteroliittoihin.
Lue Jani Toivolan vierailusta lisää Alueviestistä 6.3.

Kahvila Helmestä Huittisten lukiolle Jani Toivolaa ohjaavat Huittisten Vihreistä Marianne Poutala (vas.), Ida Välimaa, Saija Seppälä ja Anne Bland.

 

Kommentointi ei ole käytössä.