Kiekko- ja pankkimiehestä tuli yritysneuvoja

Vaikka Jouko Urvikko lähtee aamulla töihin Sastamalaan Tampereen Hakametsän kuuluisan hallin läheltä, se ei hänestä vielä tee kiekko- eikä urheilumiestä. Sellainen hän kuitenkin on, urheiluhullu, niin kuin kiekkomies itse sanoo. Mutta puhutaanpa aluksi uudesta työstä.
Sastamalan seudun yrityspalvelun yritysneuvojan hommissa Jouko Urvikko aloitti syksyllä.
“Tämä on virkeätä seutua. Se on heti selvinnyt”, hän sanoo ensihavainnoistaan Sastamalassa ja Punkalaitumella.
Urheilumies tuntee myös talkootyön merkityksen. Talkoohenki vähenee suurissa kaupungeissa, mutta täällä, kuten Punkalaitumella ja Sastamalassa, sellaista vielä on.
“Punkalaitumella oli tosi kiva kuulla, että urheiluseuroissa innokasta talkooväkeä edelleen on ja että palossa tuhoutunut kirkko on Sastamalassa kunnostettu talkoovoimin.”
Yritysneuvojan työkenttään kuuluu yrittäjäksi aikovien kanssa käydä läpi yritysideat, opastaa heitä ja ottaa esiin erilaisia huomioin arvoisia asioita. Jo toiminnassa olevien yritysten kohdalla keskeisiä asioita ovat erilaiset kehittämishankkeet, rahoituskysymykset, investoinnit ja investointiavustusten hakeminen.
“Tarkoituksena on lähteä kentälle tapaamaan yrittäjiä ja kertoa tarjolla olevista palveluista yrittäjille sekä samalla kuulostella millaisia palveluja ja koulutuksia he meiltä odottavat.”
Ammatilliseltaan taustaltaan Urvikko on pankkimies. Hän sanookin katselleensa yrityksiä ja seuranneensa yrityselämää pari kymmentä vuotta nimenomaan pankista.

Siltasen kämppäkaveriksi

Kun Jouko aikoinaan nuorukaisena lähti jääkiekon perässä Ruovedeltä Tampereelle, sinne muutti Mäntästä myös toinen aloitteleva kiekkoilija, Risto Siltanen.
“Muutimme samaan aikaan Tampereelle ja meistä tuli kämppäkavereita.”
Kiekkouralta mieleen ovat jääneet erityisesti nuorten MM-kisat 1977 Kanadassa. Isäntämaan päätähti tuolloin oli muuan Wayne Gretzky.
NHL vei kämppäkaveri Siltasen maailmalle, mutta lähtipä Urvikkokin maamme rajojen ulkopuolelle. Hän pelasi 1980-luvulla Ruotsin Södertäljessä ja Norjan Stavangerissa. Ruotsin kielen taidon hän sanookin saaneensa nimenomaan kantapääkoulun kautta.
“Siihen aikaan ei oltu ammattilaisia, vaan käytiin myös töissä.” Jouko työskenteli pankeissa niin Ruotsissa kuin Norjassakin.
Raipe muuten rupesi käymään aamutreeneissä silloin kun lähdin Ruotsiin”, hän muistelee tapaus Helmistä.

VaPSin avuksi

Ja edelleen kiekosta. Aivan ensimmäistä kertaa Jouko ei ole osaamistaan Sastamalan suuntaan tuomassa, sillä 1980-luvun lopulla hän oli avittamassa Vammalan Palloseuran sarjanousua. Jäähallihankkeen edistämiseksi tarvittiin menestystä kiekossa, ja apuun saatiin muutama ex-ilvesläinen.
“Joukkueella piti olla varmuus hallista, jotta pääsi karsintoihin mukaan”, hän kertoo.
Kiekkovalmennus on ollut myös kuvassa mukana. Jouko on valmentanut vuosien saatossa kaikenikäisiä ilvesläisiä. Tällä hetkellä valmennettava porukka on Pirkkalan Pingviinien vuoden -97 vuosikertaa.
Jouko itse pelaa Pyynikin Haukkojen ikämieskaartissa, joka on lähinnä vanhojen ilvesläisten joukkue.
“Nykyisin pukukoppipelaaminen on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin varsinainen kentällä pelaaminen”, hän sanoo.
Mies ei ole pelkästään noudattanut jääkenttien kutsua, vaan läheiseksi on tullut myös Tampereen Pyrinnön suunnistajien ja Tampereen Voimistelijoiden toiminta. Hän on tänä vuonna aloittanut myös Hämeen Liikunnan ja Urheilun hallituksessa.

Tytär lähdössä olympialaisiin

Tuula ja Jouko Urvikon perheessä on riittänyt kannustettavaa ja jännitettävää viime viikkoina. Annika-tytär on lahjakas ja maailmalla menestynyt telinevoimistelija, jonka tähtäin on ollut ensi kesän Lontoon olympialaisissa. Annika oli esimerkiksi vuonna 2009 maailmancupissa hypyn kokonaistilanteen neljäs. Suomenmestaruusmitaleja on kertynyt 27, joista 17 on kultaisia.
Tammikuun puolivälissä Tampereen Voimistelijoita edustava Annika saavutti olympiakarsinnan neliottelussa pisteet, jotka kantavat Lontoon kisoihin asti.
“On hienoa seurata läheltä, kun motivoituneen urheilijan unelma olympialaisista on toteutumassa”, toteaa isä Jouko.