Sammaleen ja jäkälän peittämä kallio kohoaa korkealle kuin valtava muuri.
”Tuolla me siskoni Saaran kanssa laulettiin pikkutyttöinä, kutsuimme sitä vuorenhuipuksi. Katselimme sieltä peltomaisemaa, ja kuvittelimme näkevämme valtavan yleisömeren”, laulaja Hanna Ekola muistelee hymyillen.
Suurten kallioiden syleilyssä, samoilla sijoilla on edelleen Hannan ja hänen veljensä, musiikin monitoimimies Martti Heikkilän lapsuudenkoti. Pihanurmikolle on lentänyt syystuulen puista tukistamia lehtiä. Lapsuusmuistoja nousee molempien mieleen.
”Olimme paljon ulkona ja keksimme kaikkea hauskaa tekemistä. Talvella tuolta kalliolta laskettiin mäkeä ja kallioista harjua pitkin pääsi hiihtämään kilometrikaupalla. Ei meidän peräämme hirveästi katsottu, koskaan ei kuitenkaan mitään sattunut. Saimme telmiä ulkona hyvin vapaasti”, sisarukset kertovat.
”Siihen aikaan leikittiin paljon pihaleikkejä, kuten kymmentä tikkua laudalla.”
Heikkilän kaikkiaan seitsemänlapsinen sisarusparvi pyrähti maailmalle hyvät eväät elämänrepuissaan. Vanhemmat kannustivat luovuuteen ja maalaiselämä Sastamalan Illossa tarjosi hyvän kasvualustan. Oman tien kulkemiseen ja omalla tavalla tekemiseen rohkaistiin.
”Minulla oli soittokämppä tuolla lapsuudenkodin kellarikerroksessa. Siellä oli iso leivinuuni, se oli sellainen leivintupa. Siellä sain kaikessa rauhassa hoilata omia laulujani ja rämpyttää kitaraa”, Martti paljastaa.
”Äitiä ja isää saamme kiittää, että me saimme olla juuri sellaisia kuin olimme. Siitä tuli uskallus tehdä asiat ihan omalla tavalla myöhemminkin elämässä.”
Lapsuudenkoti on nykyään Hannan omistuksessa, ja toimii nostalgisena kesäpaikkana. Tilan maita omistavat muutkin sisaruksista. Martti oli lapsikatraasta toiseksi vanhin, Hanna toiseksi nuorin.
”Nykyään me asumme Martin kanssa lähellä toisiamme maaseudulla Lohjalla, ja olemme edelleen tiiviisti tekemisissä”, Hanna sanoo. He käyvät välillä mielellään myös tutuissa lapsuudenmaisemissa.
Hengellisyys oli perheen elämässä vahvasti läsnä, olihan isä Pentti Heikkilä Suomen luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen eli Sleyn nuorisosihteeri ja saarnaaja maanviljelystöiden ohella.
”Pääsimme toisinaan isän työhön liittyneille matkoille mukaan, se oli mielenkiintoista ja tutustuimme samalla eri paikkakuntiin Suomessa. Oli myös hienoa, kun isä veti poikakerhoja ja -leirejä”, Martti toteaa. Hyvin tutuiksi tulivat monet hengelliset laulut, etenkin Siionin Kanteleen laulut.
”Lapsuuden hengellisyys ei ollut ahdasmielistä, koimme sen myönteisenä. Evankelisuus oli iloista”, ajattelee Martti.
”Minäkin ajattelen, että se oli voimavara ja lohtu, joka toi elämään paljon hyviä asioita”, jatkaa Hanna.
”Aivan ensimmäinen esiintymiseni oli Illon rukoushuoneella kuusitoistavuotiaana”, Martti selvittää.
Hanna puolestaan debytoi Illon Seuraintalolla.
”Ja vielä verhon takaa. Olin kansakoulun ensimmäisellä luokalla, kun äitienpäiväjuhlan näytelmään tarvittiin lasten ääniä laulamaan, ja meidät pulpettikaverini Elmeri Vuokon kanssa valittiin siihen. Meitä ei siis kukaan nähnyt, koska lauloimme verhon takana. Muistan yhä sen tilanteen ja jännityksen, ja millainen mekko minulla oli silloin päällä”, Hanna heläyttää.
Musiikillisesti tie on vienyt pitkälle kumpaakin yhdessä ja erikseen. Suomalaisten sydämiin laukattiin suurella volyymilla Martin sanoittamalla ja säveltämällä Villihevosia-kappaleella, jonka Hanna lauloi. Villihevosia oli vuoden 1991 soitetuin radiokappale. Levy myi kultaa ja platinaa. Se oli suuri läpimurto.
”Olemme saaneet maistaa menestystä, mutta kokeneet myös suvantovaiheet. Tiedämme siis senkin, mitä on olla marginaalissa”, he toteavat. Nöyryys näkyy kaksikosta. Elämään on mahtunut rosoa ja säröisyyttä, menetyksiäkin.
”Se antaa perspektiiviä, ja fokus pysyy kirkkaana. Paras hetki keikoilla on, kun tavoitan yleisössä jonkun ihmisen katseen, ja tajuan, että hän on ymmärtänyt laulussa juuri ”sen jutun”. Kohtaaminen on tärkeintä”, kiteyttää Hanna.
Martti ja Hanna ovat käyttäneet luovuuttaan musiikin lisäksi paljon muuhunkin. Kiinnostusta on ollut opiskeluun ja kirjoittamiseen, ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia on avautunut. Kumpikin on tehnyt toimittajantyötä, Hanna on opiskellut teologiksi, ollut kristillisen lastenlehti Vinkin päätoimittajana ja kirjoittanut kaikkiaan 29 kristillistä kirjaa. Martti toteutti uhkarohkeaksi loikaksi kutsumansa ison elämänmuutoksen vuonna 2008.
”Olin hyväpalkkaisessa ja arvostetussa työssä Suomen Musiikintekijät ry:n toiminnanjohtajana, ja minulla olisi ollut mahdollisuus työskennellä siinä tehtävässä eläkeikään saakka. Heittäydyin kuitenkin ihan vapaaehtoisesti freelanceriksi ja olen tehnyt kaikenlaista toimittajan töistä sanoituskouluttajan töihin – ja kirjoittanut tietokirjankin sanoittamisesta”, Martti mainitsee.
Hanna ja Martti muistelevat edesmennyttä siskoaan Saara Suvantoa erityisellä lämmöllä.
”Saara oli meistä kolmesta ”eniten taiteilija”, ja aivan synnynnäinen rokkari”, Martti luonnehtii.
”Hänen persoonallinen äänensä sai paljon huomiota, vähemmälle jäi se, että Saara otti rohkeasti kantaa asioihin lauluissaan”, pohdiskelee Hanna.
”Nyt näihin sanoituksiin on havahduttu eri tavalla, ja ajattelenkin niin, että Saara oli aikaansa edellä.”
Saaran elämää varjosti lapsesta saakka vakava ykköstyypin diabetes. Sairauden seurauksena hän sokeutui parikymppisenä. Elämä jäi lyhyeksi – Saara menehtyi vain 40-vuotiaana sydänkohtaukseen. Hän jätti kuitenkin vahvan ja omaleimaisen jäljen suomalaiseen musiikkihistoriaan. Saaran laulut ovat jääneet elämään.
”Ne ovat edelleen ajankohtaisia”, Hanna toteaa.
Lauluja kuullaan parhaillaan käynnissä olevalla oleva Saara Suvanto-muistoissamme-konserttikiertueella.
”Saaran ensimmäisestä singlestä on tuli viime syksynä kuluneeksi 40 vuotta, ja sen kunniaksi pidimme konsertin viime syksynä Punkalaitumella. Tänä vuonna halusimme jatkaa kiertuetta”, taustoittaa Martti. Tampereella ja Espoossa konsertoitiin syyskuussa, nyt on jäljellä vielä Sastamalan ja Helsingin konsertit. Martin ja Hannan lisäksi lavalle nousevat Pekka Nisu ja Make Tommila.
He kaikki esittävät versionsa Saaran lauluista.
”Sastamalasta löytyvät ne vahvat juuret, joiden ansiosta kasvu oman musiikkiuran luomiseen on ollut mahdollista. Myös osa biiseistä on syntynyt täällä kuten Hannalle tekemäni He ja Saaran Lähellä sydäntäni”, Martti kertoo.
”Olimme Saaran kanssa esiintymässä Vanhan kirjallisuuden päivillä joskus 90-luvun alkupuolella, ja Vammalan Seurahuoneella ja Aittalahden koulun pihallakin olemme joskus yhdessä esiintyneet”, muistelee Hanna. Illon Seuraintalon konserttia he odottavat innolla.
”Täällä on huikea talkoohenki. On hienoa, että paikalliset ovat aktiivisesti mukana tapahtuman järjestelyissä. On mahtavaa päästä esiintymään vanhoille kotikulmille. Ja niin kuin Saaran laulussa lauletaan, ”Niin että saatiinpa vihdoin ja viimeinkin tänne Illonmaahan se tiä, joka meidät maailmaan täältä mettäkulmiltä viä”– niin parasta on, että sitä samaa tietä pitkin pääsemme tänne takaisin aina kun haluamme.”
