Sulinin Kalle lauantaina 111 vuotta

Sarkia-Seura vaalii Kiikan oman pojan, suureksi runoilijaksi syttyneen Kaarlo Sarkian muistoa. Seuran puheenjohtaja on Leena Toivonen. Hänen isänsä oli Sarkian alias Kalle Sulinin aikalainen.

Kiikan suuri, alakuloinen mies täyttäisi lauantaina 11. toukokuuta 111 vuotta.
Sulinin Kallena Aleksandra Maria Sulinin aviottomaksi pojaksi syntynyt poika muutti sittemmin nimensä Kaarlo Theodor Sarkiaksi. Nykyisessä Sastamalan kaupungissa Sarkian muistoa vaalii vuonna 1952 perustettu Sarkia-Seura. Sen puheenjohtaja on paljasjalkainen kiikkalainen Leena Toivonen. Jo hänen isänsä kuului seuran hallitukseen.
”Isäni oli myös Sulinin Kallen aikalainen, hänen lapsuuden leikkikaverinsa. Sitä en isältä koskaan ehtinyt kysyä, miksi Kalle valitsi taiteilijanimekseen Sarkian. Me nuoremmat huomaamme vasta itse vanhempina, kuinka tärkeää olisi kysyä monia asioita tarpeeksi ajoissa; silloin kun tapahtumien aikalaiset vielä ovat siinä kunnossa, että muistavat ja haluavat kertoa.”
Leena Toivonen luonnehtii, että runoilija Kaarlo Sarkia oli jo lapsuudesta asti ujo ja alakuloinen, eikä oikein koskaan löytänyt paikkaansa maailmasta, vaikka tukijoidensa kannattamana kuleksi ympäriinsä ulkomaita myöten.
Sarkian syntymäpäivää vietetään lauantaina Kiikan Kannarissa. Samassa koulussa, jossa Sarkia aikoinaan aloitti koulutiensä Kiikan kirkonkylän kansakoulussa. Juhla alkaa kello 15 teemalla Tämän runon haluaisin kuulla. Runoja esittävät näyttelijä Ahti Jokinen, Outileena Uotila ja Leena Toivonen. Musiikillista tunnelmaa luovat Trilli ja huilisti Sandy Ahjo. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Sarkia-Seura ja Sastamalan Opisto.
Lue Kaarlo Sarkiasta lisää Alueviestistä 15.5.

Sarkian lapsuudenkoti on Kiikassa avoinna yleisölle tilauksesta. Sarkia-Seura sai vastikään kunnostusavustusta ensimmäistä kertaa Antti Wihuri-Säätiöltä ja Ely-keskuksesta talon ylläpitoon. "Sarkia-Seuraan kuuluu noin 120 jäsentä. Miten saada nuoria mukaan vaalimaan perintöä", pohtii seuran puheenjohtaja Leena Toivonen.

 

Kommentointi ei ole käytössä.