Sastamala kouluttaa henkilöstöään tekoälyn käyttöön, tavoitteena sujuvampi työarki

Sastamalan kaupungintalo.

Sastamalassa kaupunki jatkaa tekoälyn suunnitelmallista käyttöönottoa. Koulutuksiin on ilmoittautunut yli 200 työntekijää.

Tavoitteena on vahvistaa henkilöstön valmiuksia hyödyntää tekoälyä omissa työtehtävissään turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Koulutusten sisältö ja taso on suunniteltu ennakkokartoituksen perusteella.

“Tekoäly on meille ennen kaikkea uusi työväline. Sen arvo syntyy siitä, että pystymme tekemään asioita fiksummin ja käyttämään henkilöstön aikaa siellä, missä ihmistä todella tarvitaan”, kertoo kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg. “Siksi haluamme rakentaa osaamista hallitusti ja huolehtia samalla tietoturvasta ja tekoälyn vastuullisesta käytöstä”, hän jatkaa.

Kaupungin henkilöstön ensisijainen tekoälytyökalu on Microsoft Copilot Chat, jota käytetään organisaation työtilillä. Koulutuskokonaisuutta on edeltänyt Copilotin pilotointijakso, josta saatu käyttäjäpalaute on ollut myönteistä. Maksullisia lisenssejä kaupunki hankkii työtehtäviin, joissa niiden käytölle on perusteltu tarve.

Kaupunki hankkii Saskyn Aiko AI Academyn koulutuskokonaisuuden koulutuskuntayhtymän jäsenkunnille tarjotulla kampanjahinnalla. Se sisältää koulutukset, ennakkokartoituksen ja kaupungin käyttöön jäävät koulutusmateriaalit.

Työssään tekoälyä käyttävät suorittavat lisäksi tekoälylukutaitokoulutuksen, siihen liittyvän testin ja sertifikaatin ennen tekoälyn aktiivisen käytön aloittamista. Koulutus on osa kaupungin toimenpiteitä henkilöstön riittävän tekoälylukutaidon varmistamiseksi ja EU:n tekoälyasetuksen tekoälylukutaitoa koskevien velvoitteiden huomioimiseksi.

Kaupunki seuraa koulutusten jälkeen, millaisissa tehtävissä henkilöstö hyödyntää Copilotia, millaisia hyötyjä sen käytöstä saadaan ja missä tarvitaan lisää tukea tai osaamista. Tarkoituksena on tunnistaa kaupungin työhön parhaiten sopivia käyttötapoja ja kehittää tekoälyn hyödyntämistä käytännön kokemusten perusteella.

Saskyn koulutuskokonaisuuden hinta on 5 900 euroa ilman arvonlisäveroa.

Jätä kommentti