OTTO-automaattien korttikopioinnit vanhoja tapauksia

Sastamalassa on alkuviikon aikana tullut ilmi kolme tapausta, joissa tileiltä on nostettu rahaa Yhdysvalloissa. Tapaukset ovat saaneet aikaan huhumyllyn, jonka mukaan Sastamalan eri OTTO-automaateilla olisi ollut skimmauslaite. Automaatit on tarkastettu laitteista vastaavan Automatian ja poliisin toimesta, eikä kopiointilaitteita ole havaittu.

“Sastamalan alueella on käytetty väärin muutamaa korttia. Automaatit on tarkastettu, eikä mistään ole löydetty skimmauslaitetta. On mahdollista, että tällainen kopiointilaite on ollut jossain joskus, mutta ei tällä viikolla, eikä tässä kuussa. Vaikuttaa siltä, että kopioinnit ovat vanhoja tapauksia, jotka ovat nousseet vasta nyt esille”, kehitysjohtaja Jyri Marviala Automatiasta kertoo. Mikäli kortin käyttäjä huomaa tililtä hävinneen rahaa, tulisi ottaa välittömästi yhteys omaan pankkiin. “Jos korttia käyttää ja säilyttää huolellisesti, ei käyttäjä joudu tällaisissa tapauksissa vastuuseen. Kortin ja tunnusluvun kanssa täytyy aina muistaa olla erityisen tarkka”, Marviala tähdentää.

Sastamalan poliisi on saanut alkuviikon aikana kolme ilmoitusta tililtä kadonneista rahoista. “Tässä vaiheessa on lähes mahdotonta jäljittää korttien kopiointipaikkaa tai -aikaa. Rahaa asiakkailta on kadonnut muutamia satoja euroja”, komisario Pauli Pitkäkoski Sastamalan poliisista kertoo.

Sastamalan pankkiautomaateista ei ole löydetty kopiointilaitteita.

 

Kommentointi ei ole käytössä.