Virtuaaliluennot suosittuja Samkissa

Miltä kuulostaa luento, jonka aikana voi istua omalla kotisohvalla, kuulla opettajan puhetta, nähdä hänen eleensä ja havaita tarkasti, mitä materiaalia hän esittelee kosketustaululla? Jos tulee kysyttävää, voi aktivoida oman tietokoneen mikrofonin ja kysyä. Puhe kuuluu kaikille luentoon osallistuville. Jos keskittymiskyky herpaantuu, voi välillä chattailla kavereiden kanssa.

Satakunnan ammattikorkeakoulun Huittisten yksikössä on otettu käyttöön uniikki menetelmä luentojen järjestämiseksi verkossa. Menetelmää kutsutaan Hill-konseptiksi. Nimensä se on saanut sanoista ”Huittisten interaktiivinen luentojen levitysjärjestelmä”.

Järjestelmä ei ole käytössä missään muualla kuin Huittisissa, ja se on suunniteltu vastaamaan erityisesti Samkin aikuiskoulutuksen tarpeita. Järjestelmän käyttäminen vaatii, että luokkaan on asennettu kamera ja kosketustaulu, jotka välittävät tietoa suoraan luentoon osallistuvien tietokoneruudulle. Samkin Huittisten yksikössä on kaksi luokkaa, joista voidaan välittää opetusta uuden järjestelmän kautta. “Uusi interaktiivinen verkkoluentojärjestelmä on ollut opetuskäytössä syksystä saakka. Se on saanut paljon kiitosta sekä opiskelijoilta että opettajilta”, koultusjohtaja Timo Mattila sanoo.

Kommentointi ei ole käytössä.