
Vammalan keskustassa sijaitsevan Kiinteistö Oy Apajan Kulman edessä villinä rehottavat aroniat ovat kesän aikana aiheuttaneet päänvaivaa. Puhelinlaitoksen kulmalta kohti keskustaa katsottaessa Posti ja urheiluliike Neon Sport jäävät lähes kokonaan suurten pensaiden varjoon. Yritykset on nyt vaikea, ellei jopa mahdoton havaita.
Postin myyntiesimies Anne Aholan mukaan tilanne on kurja.
“Sastamalassa liikkuu turisteja paljon vielä elokuussakin. Ulkopaikkakuntalaisten kannalta Postin olisi hyvä löytyä etsimättä.”
Neon Sportin kauppias Klaus Hiirijoki tunnistaa hänkin ongelman.
“Tottakai pensaat ovat näkemäesteenä, nehän peittävät koko meidän näyteikkunamme. Pääoven vieressä olevat pari ikkunaa näkyvät joten kuten, muut eivät ollenkaan.”
Hiirijoki ei usko rehottavien pensaiden vaikuttavan suoranaisesti liiketoimintaan, mutta näkyvyyteen sitäkin enemmän.
Kesälomalta tavoitettu kaupunginpuutarhuri Reijo Saari lupaa tilanteeseen helpotusta syksyn kuluessa.
Lue koko juttu huomenna 19.8. ilmestyvästä Alueviestistä.
Kyllä näkyy mutta autot pyöräilijät ja jalankulkijat voivat jäädä alle. Puskat peittää näkyvyyden.
Kaupunki lupaa helpotusta syksyksi. Totta kai kun lehdet putoaa pensaista itsekseen eikä mitään tarvitse tehdä sitä ennen.
Ammattivalittajat taas näköjään heränneet koloistaan . . .
Tunnetkos olosi yksinäiseksi? “Suuret ajattelijat” potevat sitä tautia.
Syksyn tullen puut ja pensaat pudottavat lehtensä ja ovat paljaina valtaosan vuotta. Näkyvyys paranee. Aronia kestää kyllä leikkauksetkin. Ihan puskastako se huhu, että Postin myymälä lopetettais?
Enemmänkin huolettaa nämä motoristiporukat jotka kaduilla keulii ja polttaa kumia viikonloppuisin…
No mikäs niissä huolestuttaa? Mua taas kummastuttaa ainainen mopoilijoiden moittiminen. Pitäskö niidenkin nuorten mielummin rikkoa paikkoja tai käyttää päihteitä Kaalisaaressa?
Tiet täynnä mustaa viivaa ei ole kovin kaunis näky ja nyt en tarkoita mopoilijoita vaan vanhempaa porukkaa.
jossai ulukkomailla olj laetettuna iso kyltti kavun varteen jotta tiällä on kaappoo jos jonniinlaesta, oesiko tuo iso investoenti jos tiälläi kokkeiltassii jos vaikka joku piirtää suhhauttas pahvilapulle jotta posti ja neonportti kyltti vaen kiinn lyhtypylyvvääsee nii vot siithän tuon näkköö mitä puskan takana piileskellöö. Ohan tämä muutennii nii joutavan sorttinen pitäjä mittää ei tunnuta suava aekaseksi ennenku pitkän jahkoomisen jäläkeen ja sittennii tehhää miten sattuu, on ne nii rumat nuo linjuripysäkinnii kopit kavun varressa, ihan tulloo petroskoe mielee.
Muuten oekia perunan koko on semmonen, että kolome pittee suuhun mahtua, eikä sua puhetta haetata. 😀
Jos on hiukset silmillä, tai “vihta” tuulilasissa, niin ei se liikenneturvallisuutta ainakaan paranna. Varsinkin postin ja R-kioskin parkista tultaessa kadulle, saa pitää toiset arpajaiset kanssakulkijoiden kera.
Aika vaaralliset on myös Itsenäisyydentien varrella olevat puskat. Alkaa Kauppakaaren tienhaarasta ja kestaa Tokmannille asti, varsinkin vasemmalle kääntyminen vaatii tarkkaavaisuutta!
Ns. Pullin ramppi vasta vaarallinen on,kun tienreunat on täynnä puskaa,siellä todellinen vaara piilee. Ei postin tyköö tarvi puskia leikata yrittäjät voivat laittaa näkyvämmät kyltit .
Missä on Pullin ramppi?
Pullin ramppi on ihan siinä rallin pumpin vieressä.
Suurimman vaaran liikenteelle aiheuttavat nykyään liian korkeat, liian tiheät, hoitamattomat pöheliköt jokaikisessä risteyksessä/liittymässä/liikenteenjakajassa/liikkeiden pihassa. Mutta suunnittelijaa ei saada esiin ja vastuuseen.
Olen kans ihmetellyt, miksi joka risteykseen ja liikenteenjakajaan on istutettu korkeaa, näkyvyyttä heikentävää kasvillisuutta. Vehreys on toki hienoa, mutta kyllä se liikenneturvallisuutta heikentää.
ja siitä huolimatta toiset toivoo vielä kaikenmoisia taideteoksia kyseisiin paikkoihin, kuten nyt tuohon viimeksi valmistuneeseen ympyräänkin…
Toisaalta puskien takaa kyttääminen lisää liikenneturvallisuutta ja toisaalta liikenneraivoa. Mikähän diili täällä on noiden puskien tilaajan ja toimittajan välillä, ois hauskaa tietää?
Kiikoisissa ei näy abc eikä uusi tori/ yritykset Pori-tre tielle kun tämä Saari kasvattaa piruuttaan näkyvyyden umpeen….
Ei ole enään mitään kiirettä kun kaikki liikkeet lähtee tai lopettaa, juuri noiden puskien vuoksi. kiitti vaan puutarhuri.