
Sastamalalainen kalanjalostus- ja maahantuontiyritys V. Hukkanen Oy laajentaa toimintaansa ostamalla Suomen suurimman kalankasvatuskonsernin, Taimen Oy:n. Toimitusjohtaja Veijo Hukkasen mukaan kyseessä on Suomen historian suurin kala-alan yrityskauppa.
Kaupan myötä Hukkasen 55 miljoonan euron liikevaihto kasvaa noin 90 miljoonaan euroon.
Yrityksessä uskotaan kaupan lisäävän kalan jalostusta Suomessa. Hukkasen yrittäjäperhe ostaa Suomessa ja Ruotsissa toimivan Taimen-yhtiöiden koko osakekannan. Taimen-yhtiöt on perustettu vuonna 1964 ja se on ainoa kalankasvatusyritys Suomessa, joka pystyy tarjoamaan tuoretta kalaa tukkureille, kaupalle ja jatkojalostukseen ympäri vuoden.
“Strategiamme mukaan konserni tavoittelee kasvua erityisesti tarjoamalla asiakkailleen tuoretta kirjolohta eri muodoissaan. Olemme nyt ainoa suomalainen kala-alan yritys joka hallitsee koko ketjun, tuoreen kirjolohen ruokakalatuotannon, mädistä ja kalanpoikasista lähtien aina kuluttajille saakka vuoden ympäri”, Veijo Hukkanen sanoo.
Taimen-yhtiöt jatkaa toimintaansa itsenäisenä yksikkönään. Yhtiöiden koko henkilökunta tulee jatkamaan vanhoina työntekijöinä. Yritysten yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 190 henkeä.
”Tällä hetkellä Suomi tarvitsee ennen kaikkea kannattavaa yritystoimintaa ja viennin kasvua verokertymän ja työpaikkojen säilyttämiseksi ja se on myös meidän intresseissämme pitkälle tulevaisuuteen katsovana perheyrityksenä”, toimitusjohtaja toteaa.
Yritysrypäs tulee jatkossa panostamaan entistä enemmän kannattavuuden kasvuun muun muassa viennin kautta. Vientihanojen aukeaminen Kiinaan odottaa edelleen Suomen Elintarviketurvallisuusviraston päätöstä. Ruotsiin on vireillä omat kuvionsa ja Viroon perustetaan myyntikonttori, joka hoitaa Baltian maiden myyntiä.
hyvä
Kyllä kannattaa sastamalalaisten olla ylpeitä upeasta yrittäjästä, joka näinä aikoina uskaltaa laajentaa ja työllistää! Onnittelut!
Hieno juttu, tälläisena aikana rohkea veto! Onnea!
Hyvä veijo!
Kesyt linnut haaveilevat, villit lentävät…
Siinä on muillekkin yrittäjille esimerkkiä,ja raakaaineena kala hyvä tästä tulee.
Hattu päästä Hukkasille! 🙂
montako suomalaista työ tekijää työskentelee yrityksessä?
n.150
Olisi todella hyvä, jos nämä menestyvät yritykset palkkaisivat kotimaista työvoimaa.
Olisi todella hyvä jos kotimainen työvoima olisi valmis ottamaan työtä vastaan. Kun se nyt on vaan niin, että tuppaa tuolle ulkomaiselle työvoimalle työ kelpaavan. Kotimainen lojuu sohvalla ja ronklaa tekemisistään. Kylläpä nuo “tietyt” työpaikat on avoimissa, kuukaudesta toiseen ja loppujen lopuksi tulee mamu joka tekee työn ja nostaa palkan. Mikäs siinä. Itse olen ollut työssä 35v mutta ikinään ei ole tarvinnut työttömänä olla.
Entä jos oletkin jo irtisanomislistalla? Kaltaisiasi ikäloppuja on työttömänä kymmeniä tuhansia. Jokainen on hetki sitten kehunut, että töissä on oltu kymmeniä vuosia eikä ole tarvinnut työttömänä olla. Sitten on tämä yli viisikymppinen, isopalkkainen, työkyvyttömyyseläkeriskinen uutta oppimattomaton saanut kenkää, eikä työhaluilla enää ole merkitystä. Kokeilepa hakea jotakin vapaata työpaikkaa ja totea, ettet kelpaa. Sitten et enää syyttele ihmisiä työhaluttomiksi.
Niinpä niin, kyllä töitä olisi ja työpaikkojakin, mutta, kun palkkaa ei haluta maksaa. Esim. Työttömillä teetetään ihan oikeitakin töitä sillä yhdeksällä eurolla päivä. Tähän systeemiin pitäisi keksiä vaikka joku kannustuslisä niin, että työ edes jotenkin motivoisi.
Tommonen kalankasvattamo rehevöittää kauheesti itämerta.
kala on kaikkein edullisin eläin kasvattaa se tarvii vain vähän yli kilon rehua tuottaakseen kilon lisä kasvua esim nauta tarvii yli 5 kg.. . Suomalainen kirjolohi on vihreällä listalla. Kaikki hyvin..
Onnea koko perheelle. Hyvä, että kannattavalla yrityksellänne on rohkeutta kasvaa.
Suuri osa työntekijöistä baltiasta, jotka vkloppuna pyörii kaupungilla ja mukiloittee ihmisiä
Ei o moista tullu huomattua
Onnea Hukkasille. Toivottavasti vielä voitte työllistää meitä suomalaisia enempi.
En ole kateellinen Hukkasille, mutta toivon, että möisitte sitä kalaanne vähän halvemmalla.
tässä avoin työhakemus, joko pian saisin työtä vammalasta? Kovin on työpaikkojen suhteen takapajula tämä vammala.
Hukkanen pyydysti Taimenen!
Hukkasella on suomen parhaimmat työnjohtajat ja nopeiten vaihtuvat työntekijät! Helvetin kiva paikka olla töis.
Sastamalaan pitää saada pakolaisia, jotka vois päästä töihin hukkaselle vitosen tunti
Tekis siis hiukan alle vielä sen mitä baltianpojat. Voi osa olla samaa perhettäkin, perheyritys…
Tuskin näitä pakolaisia saadaan töihin vielä pitkään aikaan, kun pitää heidän ensin oppia suomen kieltä ja muutenkin maan tavoille. Kyllä tässä muutama vuosi menee ennen kuin heistä töihin on.
Voi vittu että voi olla kateellisia ihmisiä tässä maassa. Jos jollain on resurssit ja taito
niin antaa vaan palaa. Kaikkee hyvää vaan Ulpulle , Veijolle ja koko poppoolle.
Tuntuu tosi hyvältä …………….
Mitähän se virasto vielä miettii..epäileekö ettei yritys pysty toimittamaan sellaisia määriä mitä miljardi kiinalaista syö..
.eiköhän tässäkin yrityksessä TESSIÄ noudateta…
ei virolaisen alihankkijan tarvi mitään TESssiä noudattaa… ottaius omalta kylältä väkee töihin s..tana!
Mun puolesta saa olla työntekijä mistä maasta vain, kunhan maksaa täällä saadusta palkastaan veronsa Suomeen. Ei siis koske juuri tätä uutisen kohdetta, vaan yleensä kaikkea työtä koko Suomessa.
Onnea Hukkaset.Hienoa,että Sastamalassa on tällainen yritys.
Sastamalassa on useita hyvin menestyviä teollisia yrityksiä, joista kaikkien suomalaisten tulee olla ylpeitä.
100% työllisyys saadaan aikaiseksi palvelemalla toinen toisiamme, mutta ainoastaan lisäarvon tuottaminen jollekin raaka-aineelle luo todellista hyvinvointia.
Kalan jalostaminen mädistä ruokapöytään on hatunnostamisen arvoinen teko!
Esim. paikalliset lehdet voisivat paremmin esitellä niitä muita menestyviä yrityksiä eikä pelkästään sitä Hukkasen kalatehdasta ja sen menestystä.
Hyvä Hukkaset! Loistavaa! Ite olin aikoinaan siellä töissä, kaikille kitisijöille vaan tiedoksi että kunnon palkan siellä sai!