
Ilmavoimien kuluvan vuoden pääharjoitus näkyy tällä viikolla myös Pirkanmaan ja Satakunnan taivaalla.
Lentotoimintaa on sekä Pirkkalan että Porin tukikohdista. Pirkkalasta operoidaan esimerkiksi Hornet-monitoimihävittäjillä.
Harjoituksen lentotoiminta alkaa maanantaina kello 12 ja päättyy perjantaina kello 12 mennessä. Lentoja on päivittäin kello 6-22 ja yksittäisiä muulloinkin.
Harjoituksessa lennetään myös matalilla korkeuksilla.








Minusta noi harjoitukset voisi viedä vielä enemmän asumattomille alueille. Minulla on todella kurja kokemus moisesta harjoittelusta ,kun, taisi olla toissa kesänä, kun koneet mylvii mökin yläpuolella kaiken päivää, niin ettei ulkona pysty edes keskustelemaan.
Samoin meidän koirat olivat todella peloissaan kun tuo meteli oli viikon verran meidän päällä Kämmäkässä.
Ymmärrän että pitää harjoitella, mutta Puolustusvoimat voisivat harkita paremmin missä harjoitellaan.
En itse kyllä tykkää koko harjoituksista ja nyt meidän pitäisi mennä mökille syyslomalle ja jos noi taas kerran eluuvat meidän yllä tulen siitä informoimaan Puolustusvoimia ja vaatimaan korvauksia häirinnästä.
Täysi kaasu päälle ja monella koneella ihan puiden latvojen yläpuolelle kunnon mylvintää vaan! Parempi sentään omat koneet kun venäläiset tekemässä samaa.
Taitaa olla tällä menolla parempi jos olis Venäläisiä koneita!