
Vuoden 2015 ympäristötekopalkinnon Sastamalassa on saanut ThermiSol Oy. Palkinnon myöntämisen perusteena on siirtyminen käyttämään kotimaisella biopolttoaineella tuotettua höyryä raskaan polttoöljyn sijaan.
Valinnan teki Sastamalan Lämpö Oy:n hallitus. Raatiin kuului myös Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg. Ympäristötekopalkinto otettiin käyttöön vuonna 2015 Sastamalan Lämpö Oy:n, Adven Oy:n sekä kaupungin päätöksellä.
ThermiSolin toimitusjohtaja Veli Ollila on otettu ynpäristötekopalkinnosta. Hän kuitenkin muistuttaa, että yritys ei yksinään saanut kaikkea aikaan. ”Mukana olivat vahvasti Sastamalan Lämpö, Adven ja Sastamalan kaupunki. Tämä oli mitä suurimmassa määrin yhteistyön tulos. Lähdimme aikanaan etsimään pitkäaikaista ratkaisua energialle. Höyry oli paras ratkaisu. Pääsimme eroon raskaasta polttoöljystä ja sen tuomista ympäristöhaitoista.”
Sastamalan Lämmön hallituksen puheenjohtaja Mauri Tuominen sanoo, että ympäristötekopalkinto on tarkoitus jakaa vuosittain. ”Sen ei tarvitse mitenkään liittyä energian käyttöön. Palkinnon arvoinen voi olla vaikkapa se, että joku kerää ahkerasti roskia pois ympäristöstä. Myös joku koululuokka voi tehdä pienen, mutta merkittävän ympäristöteon.”
Vinkkejä tämän vuoden osalta mahdollisesta palkinnon saajasta voi lähettää Sastamalan Lämmölle.