Sastamalan Näkökeskus mukaan lahjoitustalkoisiin

Sastamalan Näkökeskuksessa päästään kuluvalla viikolla jakamaan lahjoituslaseja. Kuvassa optikot Elina Säilä (vas.) ja Maria Rahtu sekä SPR:n Vammalan osaston puheenjohtaja Mirja Tapio (kesk.). Kuva: Pauliina Vilenius.

Näköasiantuntija-verkostoon kuuluvat optikkoliikkeet ovat alkuvuoden aikana lahjoittaneet satoja silmälaseja työttömille ympäri Suomea. Kuluvalla viikolla lahjoitustalkoisiin liittyy mukaan myös Sastamalan Näkökeskus, jonka kautta 15 alueen työtöntä saa uudet silmälasit. Lasien saajat on valittu yhteistyössä SPR:n Vammalan osaston kanssa.

Näköasiantuntijoiden lahjaan kuuluu perusteellinen näön ja silmien terveyden tutkimus, jossa silmälasivoimakkuuksien määrittämisen lisäksi mitataan silmänpaineet, mikroskopoidaan silmät ja otetaan silmänpohjakuvat. Tutkimuksen perusteella määritellään yksilöllinen silmälasitarve, jonka perusteella lasit tehdään.

“Nykypäivän digitalisoituvassa elämässä näkemisen rooli korostuu koko ajan, joten siitä pitää huolehtia. Korjaamattomat näkemisen vaivat voivat olla myös työllistymisen este, kun alentuneella toiminnallisella näöllä ei enää pärjääkään työelämän nykyvaatimuksissa. On hienoa, että lahjoituksella voimme auttaa paikallisia apua tarvitsevia”, toteaa Sastamalan Näkökeskus Oy:n optikko Maria Rahtu.

Vammalan osaston puheenjohtaja Mirja Tapion mukaan SPR kohtaa toimintansa kautta vuosittain tuhansia ihmisiä. Selkeä havainto jo useamman vuoden ajalta on eriarvoistumisen lisääntyminen.

“Se näkyy monella tapaa, kuten ruoka-avun tarpeen kasvamisena sekä lapsiperheiden lisääntyneinä haasteina arjessa selviytymisessä. Pitkittynyt työttömyys ja pätkätyöt laittavat perheet ja ihmiset lujille. Joudutaan pitkittämään lääkkeiden hankintaa, vaatteiden ostamista sekä silmälasien uusimista tai hankkimista, vaikka ne oleellisesti edistäisivät ihmisten selviytymistä jatkossa. SPR haluaa kiittää Sastamalan Näkökeskusta tästä lahjasta, joka antaa kymmenille ihmisille toivoa ja jonka vaikutukset ulottuvat pitkälle eteenpäin.”

  • Päivi Laine

    Hei!
    Olen 53- vuotias ja käytän “tiimareita”. 45-vuotiaana kävin ajokortin takia näöntarkastuksessa ja optikko oli sitä mieltä, että niitä laseja voit käyttää pari vuotta. Sitten kaksiteholasit. Työttömänä olen ollut keväästä 2011, joka oli oma päätökseni. Näitä nyt olen käyttänyt ja päänsärky vaivaa. Ilman laseja en näe tekstiä telkkarista, saatikka mitään lehteä lukea. Työteekissä olen kädentaidoissa, jossa tarvisi kunnon näön. Terveisin Päivi Laine, puh. 041-4916178, sähköpostiosoite http://www.paivi.laine@kopteri.net.

    • Voi voi

      Kehtaat kerjätä silmälaseja julkisesti, itse olet jäänyt työttömäksi omasta halusta. Mene töihin tai yritä säästää rahat simälaseihin. Niin me muutkin teemme, jopa töissä olevan on pakko valita ostaako silmälasit tänä vuonna vai meneekö hammaslääkäriin.

  • Voi voi

    Tälläkö sääli kirjoituksella sinun pitäisi saada ilmaiset silmälasit, kuten nämä 15 valittua? Itse olet jäänyt työttömäksi omasta tahdostaan ja nyt sinun pitäisi saada silmälasit ilmaiseksi. Johan sinä hulluja puhut, monet ihmiset on jäänyt työttömäksi vaikka töitä haluaisikin tehdä, on myös sairaita ihmisiä jotka eivät saa töitä vaikka tahtoisi. Sinä olet itse tilanteesi kehittänyt, joten rupea säästämään siitä pienestäkin rahasta. Niin me muutkin teemme, vaikka töissä käyn minun pitää miettiä että ostanko tänä vuonna tarvitsemani silmälasit vai käynkö hammaslääkärissä, vaikka töissä olen, yritän säästää. Jospa kokeilisit itsekin, etkä yrittäisi julkisesti kerjätä ilmaisia silmälaseja!

Kommentointi ei ole käytössä.