Pop up -myymälät täydentävät keskustan tarjontaa joulun alla

Esimerkiksi käsityöläiset ja taiteilijat voivat myydä tuotteitaan joululahjoiksi vuokraamalla pop up -tilaa Vammalan keskustasta. Kuvassa tunnelmaa viime vuoden Vanhanajan joulumarkkinoilta.

Vammalan keskustan runsasta kivijalkaliikkeiden tarjontaa täydentävät tänä jouluna pop up -myymälät.

Sastamalan kaupungin elinkeinojohtaja Ursula Lumpeen mukaan kaupungille on tärkeää, että keskusta on elävä ja kaupalliset palvelut hyvät.

“Puhallamme tyhjien liiketilojen omistajien kanssa yhteen hiileen panostamalla tilojen markkinointiin ja kauppaketjujen kontaktointiin. Uusien kauppaketjujen saaminen on kuitenkin aikaa vievää, joten halusimme kokeilla myös nopeita toimenpiteitä.”

Lumme muistuttaa pop up -liikkeiden olevan varsin suosittuja ja niiden täydentävän mukavasti joulun ajan kaupallista tarjontaa. Myymälät sopivat moneen tarkoitukseen.

“Käsityöläiset ja taiteilijat voivat tehdä itseään tunnetuiksi ja myydä tuotteitaan joululahjoiksi. Paikalliset verkkokaupat voivat kokeilla kivijalkaliikkeen pitämistä joulusesongin aikaan. Sastamalalaiset ja naapurikaupunkien yritykset tai vaikka valtakunnalliset ketjut voivat tulla testaamaan Sastamalan keskustaa kauppapaikkana. Myös koululuokat ja yhdistykset voivat pitää joulumyyjäisiä pop up -myymälässä. Joulusesonki on vuoden paras aika kaupanteolle.”

Vuokrattavaa liiketilaa on tarjolla Torikeskuksessa, Puistokadulla, Marttilankadulla ja Itsenäisyydentiellä.

“Tekemisessä vahva positiivinen vire” 

Elinkeinojohtajan mukaan tyhjät liiketilat ovat tällä hetkellä haaste sekä isoissa että pienissä kaupungeissa.

“Ei Vammalan tilanteeseen voi tietenkään tyytyväinen olla. Tekemätöntä työtä markkinoinnissa ja keskustan kehittämisessä on kuitenkin paljon, joten uskon, että kovalla työllä sekä positiivisella ja rohkealla asenteella löydämme uusia kauppiaita ja asiakkaita keskustaan. Tekemisessä on vahva positiivinen vire.”

Lumme vahvistaa, että sykettä Sastamalan sydämeen haetaan nyt kaikin keinoin.

“En ole tullut kaupungintalolle peukaloita pyörittelemään, vaan olen tottunut tekemään töitä näkyvien tulosten aikaansaamiseksi. On ollut hieno nähdä, että sama tahtotila löytyy koko elinkeinopalveluiden tiimistä.”

Sastamalan kaupallinen joulu starttaa 1.-2. joulukuuta joulunavauksella. Silloin järjestetään Sastamalan vanhanajan joulumarkkinat Pukstaavin pihapiirissä sekä joulutori Vammalan torilla. Keskustan liikkeet ovat tuolloin menossa mukana pidennetyillä aukioloajoilla. Joulukuussa kivijalkaliikkeet ovat avoinna myös sunnuntaisin kello 12-15.

  • Nimetön

    Lumme on positiivinen tapaus! Yrittää parhaansa ja paiskoo hommia tän kaupungin puolesta. Mutta suurin ongelma ei ole hänen käsissään. Mistä saataisiin tänne muuttamaan lisää nuorta väkeä? Kaupunkilaiset alkaa olla jo toinen jalka haudassa…

    • Nimetön

      Samaa mieltä. Ja ne, joilla ei ole jalka haudassa ovat niin kielteisiä valittajia, että valittavat asiat kumoon.

Kommentointi ei ole käytössä.