Sairaanhoitopiiri: Hinkuyskäepidemia todennäköisesti laantumassa

Sastamalan hinkuyskäepidemia näyttää olevan laantumassa, toteaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri keskiviikkona julkaisemassaan tiedotteessa.

Sastamalassa on todettu tämänhetkisten tietojen mukaan kymmenen hinkuyskätapausta loppuvuodesta 2017 lähtien. Valtaosa sairastuneista on kouluikäisiä lapsia. Näyttää siltä, että hinkuyskää on ollut Sastamalassa liikkeellä jo syksystä 2017 alkaen, ja on todennäköistä, että epidemia on jo laantumassa.

Viime viikolla Sastamalan asukkaita ohjeistettiin herkästi hakeutumaan tutkimuksiin, mikäli heillä on hinkuyskään sopivia oireita. Näytteitä hinkuyskän tutkimiseksi onkin otettu runsaasti, ja valtaosa niistä on ollut negatiivisia, eli oireiden aiheuttajana on virus tai joku muu bakteeri.

Nyt kaupungin asukkaita ohjataan palaamaan normaaliin käytäntöön. Vastaanotolle hakeudutaan, mikäli infektio-oireet ovat erityisen hankalat, yskä on luonteeltaan puuskittaista, vinkuvaa tai hengitystä tikahduttavaa tai jos yskä pitkittyy useiden viikkojen mittaiseksi.

Mikäli lapsella tai nuorella tiedetään jääneen rokotusohjelman rokotteita saamatta, kannattaa hakeutua saamaan puuttuvat rokotukset. Vauvaperheissä ei pidä kyläillä sairaana.

  • Nimetön

    valtaosa virus tai muu bakteeri – näin hyssytellään alasajetussa sairaalaverkossa, vielä saatte nähdä sen tarpeen, että lakkautettuja yöpäivystyksiä ruvetaan uudellenkäynnstämään !

    • Nimetön

      Turha keuhkota. Alasajettuja päivystyksiä ei koskaan enää palauteta. Tyydy realiteetteihin.

Kommentointi ei ole käytössä.