
Sastamalan sivistystoimen palveluverkko 2030 -selvityksessä pannaan tuulemaan toden teolla. Kun kasvatusjohtaja Pekka Kares ja tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi tutkivat kumpikin omista lähtökohdistaan asioita, niin edessä on ajatuksia suurista muutoksista. Kares tietenkin haluaa, että koulut, kirjastot ja muut niihin liitettävät palvelut ovat paljolti saman katon alla. Toukoniemi katselee taas kiinteistöjen kuntoa ja antaa sitä kautta pontta uudistusajatuksille.
Jo nyt ennen selvityksen valmistumista tiedetään, että Äetsän nykyisen koulurakennuksen taru on ohitse. Niin taitaa olla myös Muistolan koulun osalta. Mouhijärven yhteiskoulu on myös liipasimella, samoin Suodenniemen Urheilutalo. Ja mitä vielä löytyykään, kun tutkinta etenee vanhan Vammalan alueelle.
Tehokaksikon selvitykset etenkin rakennusten osalta ovat melko synkkiä katsauksia. Remontit maksavat ehkä niin paljon, että uudisrakentaminen on edullisempaa. Se taas siivittää ajatuksia siitä, että mihin rakennetaan ja minkälaista. Monipalvelukeskukset ovat Kareksen sydäntä lähellä. Uudet ajatukset syrjäyttävät vauhdilla vanhoja suunnitelmia. Sellaisella vauhdilla, joka huimaa veteraanipoliitikkoja. Taitaa kuitenkin olla niin, että virkamiesten hommana on juuri heitellä tuoreita ajatuksia, ja kuntapoliitikot sitten päättävät mitkä niistä niellään, tai mitä kaupungin talous kestää.
Ehkä hieman kummallista on se, että eri rakennusten huonokuntoisuus on noussut esiin vasta nyt. On tehty remontteja, isojakin, kuten Muistolaan. Eikö tosiaan silloin jo havaittu näitä murheita, jotka nyt ovat nousseet pintaan? Oli miten oli, niin tehokaksikon syvälle luotaavat selvitykset taitavat tietää koko Sastamalan uudelleen rakentamista. No, ei aivan, mutta monin suurin osin.
Saattaapi olla vain hyväkin asia.