Egyptin aarteet, arkeologisten rekonstruktioiden näyttelyn kutsuvierasavajaiset järjestettiin lauantaina Sastamalan Mouhijärvellä. Näyttelyn odotetaan tuovan Sastamalaan kymmeniätuhansia Egyptin kulttuurista ja historiasta kiinnostuneita vieraita. Kaikki näyttelyesineet ovat tarkkoja kopioita alkuperäisistä 1390–1292 eKr vanhoista esineistä.
Helmikuun alusta saakka yleisölle avoinna ollut näyttely on jo ensimmäisten aukioloviikkojensa aikana kerännyt paljon kiitosta. “Olemme iloisia näyttelyn saamasta suosiosta jo tässä vaiheessa. Näyttelyvieraat ovat olleet ihastuneita siihen loistoon ja taidokkuuteen, jolla esineet on tehty. Olemassa olevien varausten perusteella arvioimme, että näyttelyssä vierailee marraskuun loppuun mennessä ainakin 70.000 kävijää”, kertoo näyttelyn pääjohtaja Markku Ellala.
Uusimpana esineenä näyttelyä täydentämään on saapunut faarao Tutankhamonin muumion rekonstruktio korukokoelmineen. “Muumion jäljennös on yksi näyttelyn mielenkiintoisimmista esineistä sen poikkeuksellisuuden vuoksi. Erityistä on muun muassa niveltenmuotoiset kultaiset tupet sormien ja varpaiden päissä”, Ellala kertoo. Tutankhamonin muumiolle on varattu oma salonki näyttelyssä ja muumion odotetaan lisäävän entisestään kiinnostusta näyttelyä kohtaan.
Egyptin aarteet -näyttelyn yhteydessä avautui myös turkulaisen taitelijan Leena Pekkalaisen Egypti-aiheinen taidenäyttely.
Lue lisää keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä
Kuvassa näyttelyn suojelijana toimiva Egyptin Suomen suurlähettiläs Mohamed Kassem (vasemmalla), Markku ja Sirpa Ellala sekä Mostafa Agamy, joka on toiminut Ellalan apuna näyttelyjärjestelyissä niin Egyptissä kuin Suomessakin.
Toisessa kuvassa faarao Tutankhamonin muumion rekonstruktio.








