FinnPelti pokkasi palkinnon ja teki ison investoinnin

"Tämä on meille iso juttu", Satu Kunnari sanoo suodatuslaitteita valmistavalta Parkerilta tulleesta kunniamaininnasta. Huomionosoituksia on tullut muualtakin ja Parker kiitteli nyt toimitusvarmuudesta.

Metallialan alihankintatöihin sekä perinteisiin peltisepäntuotteisiin ja peltikattoihin erikoistunut sastamalalainen FinnPelti Oy on saanut tunnustusta toimitusvarmuudestaan, josta firman viime viikolla palkitsi Parker Hannifin Manufacturing Finland Oy. Huomionosoitus julkistettiin torstaina Urjalassa järjestetyn toimittajapäivän yhteydessä. Parker on tunnettu suodatinlaitteiden valmistaja.
”Tietynlainen palkinto on sekin, että he nyt haluavat siirtää aiemmin muualla tehtyjen hydrauliöljysäiliöiden valmistuksen meille”, yrittäjä Seppo Karimäki sanoo.
”Tämä on meille iso juttu, joka antaa lisäpotkua halulle olla ensi vuonna ainakin yhtä hyvä”, toteaa puolestaan myynnistä ja markkinoinnista vastaava Satu Kunnari.

Levytyökeskus tulossa käyttöön

FinnPelti panostaakin edelleen pärjäämiseensä laadukkaana ja toimitusvarmana alihankintayrityksenä. Firma on esimerkiksi juuri tehnyt kaikkien aikojen suurimman yksittäisen laiteinvestointinsa hankkimalla 400 000 euron hintaisen levytyökeskuksen. Uuden levytyökeskuksen asennustyöt saadaan valmiiksi aivan näinä päivinä ja koneelle aletaan etsiä lisää markkinoita.
”Haemme uudella koneella kustannustehokkuuttaa, kilpailukykyä ja laatua. Kone on nopea, tarkka ja tarvitessa miehittämätön”, Karimäki esittelee.
Kauhavalla valmistettu levytyökeskus lävistää, leikkaa, kierteittää ja muotoilee. Se valmistaa tarvittavia metallikappaleita asiakkaan piirustusten mukaisesti.
Tarvittaessa ympäri vuorokauden työskentelevä laite käsittelee vahvuudeltaan 0,5-4,0 millimetrin levyjä, mutta koneen kapasiteettia riittää aina 8,0 millimetriin saakka.
”Kone ottaa levyn nipusta, laittaa sen kynsiin, tekee tuotteen ja poistaa jäterangan. Valmis leike/tuote putoaa laatikkoon”, Karimäki kertoo.
”Koneella tehdään töitä asiakkaille heidän omista kuvistaan, mutta myös joitain uusia omia tuotteita on suunnitteilla.”

Alihankintatyön mahdollisuudet

Alihankintatyö on keskeinen osa FinnPeltin muille yrityksille tarjoamaa palvelua. Esimerkiksi puolitoista vuotta sitten hankittu laserleikkuri toi Karimäen mukaan yritykselle lisää töitä. Firmassa toimii myös maalaamo.
”Tällä hetkellä pystymme ottamaan kaikille koneille lisäkuormaa. Aika monille paikallisille yritykselle pääsemmekin jo tekemään alihankintatöitä”, Karimäki kertoo.
”Meillä on aina ollut hyvä konekanta, ja täytyy sanoa, että kyllä uusi kone aina motivoi myös tekemään uusia asioita. Meillä on myös hyvä henkilökunta ja sillä hyvä henki. Se on tärkeää”, Karimäki korostaa.
”Eikä kaikkia investointeja ole muuten vielä tehty. Aika sitten näyttää, mitkä suunnitelmista toteutuvat”, hän lisää.

Satu Kunnari ja Seppo Karimäki etsivät kaiken aikaa lisää markkinoita uudelle levytyökeskukselle, sillä koneen asennustyöt valmistuvat näinä päivinä.

Poimintoja

Kommentointi ei ole käytössä.