Rautalanka lähti soimaan Sastamalassa

Jussi Raittinen avasi hetki sitten Dock Stagella ensimmäiset Kitara-kaupunkifestivaalit.

Ensimmäiset Kitara-kaupunkifestivaalit pyörähtivät käyntiin Sastamalassa hetki sitten. Tapahtuman Dock Stagella Laiturikahvilassa avasi legendaarinen Jussi Raittinen. “On todella hieno juttu, että tällainen tapahtuma on saatu aikaan tänne Vammalaan. Suuret aplodit järjestäjille”, mies sanaili ja sai runsaslukuisen yleisön yhtymään suosionosoituksiin. Raittinen kehui myös rautalankaskenen monipuolisuutta, mikä näkyy Kitara-festareillakin. Tarjolla on hyvin erityyppisiä yhtyeitä.

Kitara-kaupunkifestivaaleilla esiintyy tämän ja huomisen päivän aikana yhteensä parikymmentä orkesteria. Esiintymispaikkoina toimivat Dock Stagen lisäksi Walter’s Pubin Walter’s Stage ja Seurahuoneen Hotel Stage. Tänä iltana pääsee kuulemaan vielä mm. Emma-hitin jo 60-luvulla tehtaillutta The Soundsia Rock Jerryllä vahvistettuna sekä uudemman polven surf-iskelmää soittavaa Jani & Jetsettersiä.

Kaupunkifestivaalin isä Sauli Laakso oli ennen tilaisuuden alkua tyytyväinen mies. “Keli on hieno ja ennakkomyyntiä on tehty hyvin. Uskomme edelleen, että 2 000 kävijän raja rikkoutuu.” Ennakkoon eniten kiinnostusta on herättänyt Esa Pulliaisen ja C-Combon esiintyminen huomenna lauantaina, sillä Laakso tiesi kertoa, että tilaisuus on loppuunmyyty.

Legendaarinen Jussi Raittinen pääsee musisoimaan Dock Stagella tänään The Secretsin kanssa.
Kitara-festarit avasi Satakunnasta ponnistava The Spectre.
Laiturilavalle oli kerääntynyt mukavasti väkeä nauttimaan illan ensitahdeista.
Järjestäjät odottavat Kitara-festareille noin 2 000 kävijää.