Iso joukko sastamalalaisia yhdistyksiä on kirjelmöinyt kaupunginhallitukselle sosiaali- terveyslautakunnan päätöksestä, jolla sivuterveysasemien kesäsulkua ollaan laajentamassa 2,5 kuukauteen.
Yhdistykset katsovat, että molempia pohjoisen ja läntisen alueen terveysasemia ei voi sulkea yhtä aikaa. Allekirjoittaneiden mukaan Suodenniemen ja Mouhijärven sekä Kiikoisten ja Äetsän terveysasemat voivat paikata toistensa kesäsulut siten, että sulkujen pisin yhtä jaksoinen kesto per asema saa olla enintään neljä viikkoa.
Vaateessa kyseenalaistetaan säästöt ja pääterveysaseman resurssit ottaa vastaan kasvava asiakasmäärä. Allekirjoittajat vetoavat myös paikoin kymmenien kilometrien matkaan pääterveysasemalle, kesäsulun vaikutuksiin yritystoimintaan esimerkiksi pidentyneinä poissaoloina sekä apteekkien toiminnan hankaloitumiseen erityisesti Kiikoisissa ja Suodenniemellä.
Kaupunginhallitus päätti ottaa asian käsiteltäväkseen. Se on listalla todennäköisesti 17. maaliskuuta.
Kirjeen ovat allekirjoittaneet Kiikoisten Yrittäjät, Tervahaudan kyläyhdistys, Eläkeliiton Kiikoisten yhdistys, Kiikoisten vanhustenkotiyhdistys, Kuorsumaan kyläseura, Kiikoisten Kotiseutuyhdistys, Jaaran kyläseura, Kiikoisten Marttayhdistys, SPR:n Kiikoisten osasto, Kiikoisten nuorisoseura, Kiikoisten VPK, Kiikoisten MLL, Kiikoisten Metsästäjät, Suodenniemen Yrittäjät, Suodenniemen Urheilijat, partiolippukunta Suodenniemen Suonkiertäjät, Taipaleen maatalousnaiset, Eläkeliiton Suodenniemen yhdistys, Suodenniemen Nuorisoseura, MLL Suodenniemen osasto, Suodenniemi-seura, Suodenniemen Koti- ja Kouluyhdistys, Mouhijärvi-Seura, Uotsolan Asukasyhdistys, Häijään koulupiirin asukasyhdistys, Vammalan Yrittäjät, sekä neljääkymmentä jäsenyhdistystä edustava Sastamalan Kylät.







Kiikonen ja Suodenniemi kiinni.Äetsä ja Mouhijärvi hoitaa kyllä kesävastaanotot.
Oho, johan möläytit !
Kiikoisissa ja Suodenniemellä on omien asukkaiden lisäksi kesäasukkaita niin paljon, että ei tule kuuloonkaan näiden asemien sulkeminen. Ajatuksesi on pöyristyttävä, ja osoittaa tietämättömyytesi, vai hyviksesiko kirjoittelet. Pääterveysasema pitäisi sulkea, ja ohjata potilaat sivuasemille.
Niinpä !
Säästää pitäs hirveitä summia, mutta jos jotain yritetään, niin heti alkaa kamala huuto- ettei meiltä ainakaan. Sastamalassa on liikaa terveysasemia. Palvelujen riittävä taso ja potilasturvallisuus on tärkeintä, ei se, että joka kylässä on oma terveysasema.
Tunnut olevan sitä mieltä, että terveysasemat pitää lopullisesti sulkea. Silloin ei meidän veroeuroillemmekaan ole enää vastinetta, joten verotkin voi poistaa saman tien.
Sitten vielä ihmetellään, miksi asukkaat muuttavat muualle palveluiden äärelle
Onneksi laki antaa nyt myöden valita oman terveysaseman. Jos tuo sulku toteutuu niin sitten vaan naapuripitäjien terveyskeskuksiin ja Sastamala maksaa. Kankaanpää on meitä lähellä!
Aueen valtuutettujen on aika lunastaa lupauksensa, unohtaa puoluerajat ja hoitaa asia kuntoon. Älkääkä menkö sanomaan että ette voi asialle mitään. Kyllä voitte!
Pahinta on palveluiden lisäksi, että terveysasemien sulkeminen voi tulla Sastamalan kaupungille erittäin kalliiksi.
Sastamala asukkaille pidentyneet matkat toisivat tuhansien eurojen yhteenlasketut kustannukset päivässä.
Kova meteli kun palvelut huononee. Vielä kovempi älämölö kun verot nousee.
…..ilmeisesti suljetaan pariksi kuukaudeksi tk-sairaalan osastokin, pakko on säästää, kyseisissä tapauksissa sijaisten palkkaamista ei tarvita joten kulut vähenevät huomattavasti. On toivottavaa säästää myös kuluja palkkaamalla sijaisia vähän lyhyemmäksi ajaksi kun 8 tuntia, kuusikin tuntia riittää paikkaamaan vajausta.
Rahaa kuluu tk-osaston sulkemisen johdosta paljon. Laskun kirjoittaa Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri. Toisaalta aluesairaala saa kipeästi kaipaamiaan potilaita ja Satonen julkisuutta.
Kallista on Sastamalan politiikka veronmaksajille.
Älkää aina valittako. Tulevaisuudessa tämän kokoisessa kaupungissa on vain yksi terveysasema. Samoin muissa vastaavissa kaupungeissa. Pääasia on, että kaupungista löytyy yksi hyvä, kuin monta huonoa tai ei ollenkaan. Pohjois-Suomessa 150 kilometriä lääkärin luo on ihan normaalia.
Ei joka kylässä ole nytkään ollut omaa terveysasemaa ja matkaa on silti lääkärille 30 km. On sinne päästävä niin kuin päästään muitakin asioita hoitamaan. Muuttakaa pois sieltä kaukaa, jos siellä ei kerran pärjää.
Onneksi terveyskeskuksen saa nyt valita naapurikunnan puolelta! Ja Sastamala maksaa…
Eikös se ole niin, että JOS oma kuntasi suostuu maksamaan…vai olenko käsittänyt väärin?
Saat vapaasti valita terveyskeskuksesi ja kotikunta maksaa. Muutoksen saa tehdä kerran vuodessa ja se pitää ilmoittaa vähän aikaisemmin jotta paperit ehditään siirtämään.
Sastamala pistää jälleen säästöjen maksajiksi sairaimmat ,vanhimmat ja heikoimmat . Onko mahdollista , että ko päätöksen tehneet julkaisevat laskelmat joilla on perusteltu tehty ratkaisu . Oletettavaa on , että laskelma sisältää yhteiskunnan kustannuksina mm. lisääntyneet kelakuljetukset , erikois-sairaanhoidon , sairauksien heikentyneestä seurannasta aiheutuneet kulut ym . Sairaanhoidon asiakkaitten henkilökohtaisesti kustantamia , moninkertaisiksi kasvavia matkakustannuksia ei tietystikään ole otettu huomioon , puhumattakaan hukatusta työajasta .
Laitetaan Vammalan terveysasema kesäksi kiinni. Mukavahan se on sieltä ajella tänne sivummalle hoitoon, tulee samalla nähtyä vähän muutakin pitäjää! 🙂