Yksityistieasiat pöydälle Sastamalan maaseutulautakunnassa

Soratie
Soratie.

Sastamalan maaseutulautakunta käsitteli tiistai-illan kokouksessaan kaupungin hoidossa olevien yksityisteiden irtisanomista ja yksityisteiden kunnossapitoavustusperiaatteita. Molemmat asiat jäivät pöydälle.

Kaupungin hoidossa on Sastamalassa 33 yksityistietä, joita on yhteensä 110 kilometriä. Kalenterivuoden kerrallaan voimassa olevat sopimukset jatkuvat, ellei niitä irtisanota vähintään kolme kuukautta ennen seuraavan kalenterivuoren alkua.

Maaseutuosaprosessin menoja on laskettu säästyvän noin 20 000 euroa vuodessa, vaikka se suorittaisi irtisanottaville yksityisteille avustusta 1 000 euroa kilometriltä vuonna 2015.

Puheenjohtaja Ilkka Naatula (kok.) ehdotti keskustelun kuluessa, ettei kaupungin hoidossa olevia yksityisteitä irtisanota, koska tästä mahdollisesti saatavien säästöjen suhdetta kerrannaisvaikutuksiin ei ole selvitetty. Kerrannaisvaikutuksilla Naatula viittasi yritystoiminnan edellytysten turvaamiseen laajassa maaseutukaupungissa ja Sastamalan houkuttelevuuteen asuinpaikkana. Säästöihin pyrkimistä hän esitti siten, että tarkistetaan kaupungin hoidossa olevien tiekuntien pisteykset ja kartoitetaan läpikulkutiet sekä tarkastelun pohjalta päätetään hoidon kriteereistä ja muista avustusperiaatteista.

Asia jäi pöydälle, sillä lautakunta hyväksyi äänin 6-3 maaseutujohtaja Katariina Pylsyn muutetun ehdotuksen käsittelyn siirtämisestä. Sen jälkeen esityksen kunnossapitoavustusperiaatteiden käsittelyn siirtämisestä lautakunta hyväksyi yksimielisesti.

  • Nimetön

    Yksityisteiden poistaminen kaupungin hoidosta olisi kaikkia yksityisteiden varrella asuvia kohtaan tasapuolisempaa. Nyt kaupunki hoitaa hiljaisia harvaanasuttuja läpikulkuteitä jotka valheellisesti pisteyttivät teitään ja paljon vilkkaampia yksityisteitä hoitavat ja maksavat tien varren asukkaat. Avustus kaikille yksityisteille säästää kaupungin rahoja ja on asukkaille tasapuolisempaa!

  • Nimetön

    Olen samaa mieltä että nykyinen systeemi ei ole tasapuolinen kaikkien
    tiekuntien osalta.Jotkut tiekunnat kikkailee pisteillä ja ovat päässeet kaupungin
    kustantamaan kaikki kulut.
    Tasapuolista olisi että avustus maksetaan kilometriltä määritelty summa,eikä kikkailla pisteillä.
    Läpikulkuteiden osalta avustus on määriteltävä erikseen.

  • Nimetön

    Olen samoilla linjoilla. Tiedän kaupungin hoidossa olevia aivan käsittämättömän vähämerkityksellisiä teitä. Ihan hyvä, että asiaan puututaan!!

  • Nimetön

    Voiko yksityistielle laittaa puomin ja avain vain niille, jotka ylläpitävät sitä?

    • Nimetön

      Ei voi silloin kun tie on saanut tai saa avustuksia. Eikä teiden sulku muutenkaan olisi järkevää, kenenkään tai minkään kannalta -on vain hyvä että on teitä ja pääsemme niillä kulkemaan. Elinkeinojen ja elävän haja-asutusalueen puolesta.

      Parempi on että teitä avustettaisiin tasapuolisesti.

  • Nimetön

    Juu, jos tuetaan tasapuolisesti, mutta pitää huomioida myös, että jotkut yksityistiet ovat paljon jopa raskaalla kalustolla liikennöityjä teitä ja kuluvat sen vuoksi aivan erilaisesti kuin asukkaiden henkilöliikenteestä.
    Eihän tässä ole taka-ajatuksena, että säästösyistä lopetetaan kaikki yksityisteiden tukeminen?

    • Nimetön

      Eihän tukemisen lopettamisesta ole kyse vaan siitä että lopetettaisiin systeemi jossa kaupunki on hoitanut osan yksityisteistä ja loput yksityistiet ovat olleet tiekuntien hoidossa Tiekuntien hoidossa olevista teistä osakkaat ovat maksaneet osuutensa, kaupungin hoidossa olevista teistä osakkaat ovat päässeet ilman maksuja -se on väärin! Rahaa säästyy kun kaupunki on poissa välistä. Eli kääntäen kaupunki voisi tukea tiekuntia enemmän antamalla niille suoran rahan. Mutta tasapuolisuutta jakoon ja pisteytykset oikeudenmukaisiksi!

    • Nimetön

      Läpikulkutiet ovat päässeet helpommin kaupungin hoitoon kuin päättyvät tiet, kuitenkin joillakin päättyvillä tiekuntien hoidossa olleilla teillä on runsaasti raskasta liikennettä! Pisteytykset ovat olleet täysin mielivaltaisia!

  • Nimetön

    Haetaan 20 000 säästöjä jotta hallintoon saadaa lisää väkeä. Kaikki on suhteellista.
    Sallin elämänhallinnan väitöstyötä tuetaan 40 000 eurolla vuodessa.
    Sastamalassa asiat osataan pisteyttää tärkeysjärjestykseen.

  • sekä että

    Yksityistien on hyvä ja kuuluu olla kaupungin hoidossa silloin kun suurin osa kulkijoista on muita kuin tien varren asukkaita. Päättyvällä tiellä käyvä raskas liikenne käy jossakin tienvarren kiinteistössä eli on otettu huomioon tietä yksiköitäessä. Maksujen pitäsi olla käytön mukaan.

  • Nimetön

    Lainaan tähän toiselta palstalta erään yksityistien käyttäjän kommentin, joka perustelee hyvin yksityisteiden hoidon poistamisen kaupungin vastuulta:

    “Kiikoissakin yksityistiet olivat PAREMMASSA kunnossa ennen!! kun ne pistettiin kaupunkin”hoitoon”!Monttua monttua ei lanata ei santaa,eikä muutakaan.”

    Antaa osakkaitten hoitaa itse, kun kerran osaavat paremmin.

  • Kuuluisaa "Siltarumpupolitiikkaako"

    Politiikka pois yksityistieasioista! Avatkaa kaupungin hoidossa olevien teiden hoitokustannukset eli paljonko niihin on käytetty euroja ja mitä muita kuluja on kirjattu?
    Väitän, että jos sama raha jaetaan ko. teille tiet ovat huomattavasti paremmassa kunnossa! Piiri pieni pyörii, joten tarttis kysyä niiltä jotka jotain vielä ymmärtävät!
    Käsittääkseni sopimustiet on valittu osin “poliittisin” perustein? Katso ja vertaa oletko samaa mieltä? Tunnustan, että en tunne asiaa, mutta jotenkin…

Kommentointi ei ole käytössä.