Sastamalassa työttömyys kasvoi toiseksi eniten Pirkanmaalla

Vuoden aikana työttömien työnhakijoiden määrä on Pirkanmaalla noussut suhteellisesti toiseksi eniten Sastamalassa. Kasvuprosentti on 31. Kesäkuun lopussa työttömyysaste oli Sastamalassa 11,0 prosenttia.

Koko Pirkanmaalla työllisyystilanne heikentyi kesäkuussa. Työttömien työnhakijoiden määrä laski tammi-toukokuussa merkittävästi. Kesäkuun nouseva suunta selittyy osin kesäajan kausiluonteisella kasvulla.

Seutukunnittain tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi eniten Sastamalan ja Punkalaitumen muodostamalla Lounais-Pirkanmaalla, jossa kuitenkin työttömyysaste oli seutukuntien alhaisin eli 10,9 prosenttia. Punkalaitumen työttömyysprosentti 9,3 oli koko Pirkanmaan matalin.

Myös Satakunnassa työttömyys on noussut. Maakunnan alhaisin työtömyysaste oli Huittisten 7,7 prosenttia. Säkylässä työttömänä oli 8,0, Köyliössä 8,3, Laviassa 11,6 ja Kokemäellä 12,1 prosenttia työvoimasta.

Kesäkuun lopussa työttömyysaste oli Pirkanmaalla 14,7 ja Satakunnassa 12,9 prosenttia, joka on saman verran kuin koko maassa keskimäärin.

  • Nimetön

    No nyt on pirkanmaalaisetkin hiljaa kun Satakunta jyrää. Tampereen imussa jne.

    • Nimetön

      Ei parane tosiaan ainakaan Porista mallia ottaa, siellä työttömyys on jo 15,2 % !

  • jopas joo

    Pitäs kait alottaa tää Satosen malli, pitempiä työpäiviä ja Suomi nousuun. Joku muu viisaudessaan päättää, että, eläkeikä vähän ylemmäksi ja työttömille velvoite työllistymiseen, vai millee se malli meni? No, joka tapauksessa, näillä eväillä kaikille halukkaille ja haluttomille löytyy töitä. Näinhän ne Helsingin herrat lupailevat??? Kai? Minä en vieläkään ymmärrä……………….

  • Muuttuva kunta

    Miksi muuten Ilmari Nurminen laittaa Aamulehden kirjoituksissaan nimensä ja opiskelijatittelinsä alle Tampere? Eikö hän edustakaan enää kunnanvaltuutettuna sastamalalaisia äänestäjiä?

    • Nimetön

      No varmasti Ilmari tarkoittaa , että opiskelupaikkakunta on Tampere. Monet nuoret ovat kirjoilla ns. omassa kotipitäjässään, mutta kun keskustelevat esim. mediassa mainitsevat paikkakunnan, jossa sillä hetkellä ovat. Minusta tuntuu, että tuollainen käytäntö on hyvin yleistä. Varmasti hän niin kuin muutkin valtuutetut/edustajat tms. edustavat Sastamalaa jne.

      • Kumman kaupungin edustaja

        Kovasti Nimetön seliseliä pukkaat, mutta itse asiassa pitäisi erota Sastamalan kaupunginvaltuustosta, jos Tampere pukkaa päälle.

        Opiskelijat voivat tehdä melkein mitä tahansa, mutta luottamuspestin saanut valtuutettu edustaa ihan toisia kuin kahta pallia.

        Et voi palvella kahta herraa, jossakin kirjassa muinoin jo todettiin ja nyt vielä uudemman kerran muistinvirkistykseksi kerrataan.

      • Nimetön

        Enpä tuossa ollut seliseliä pukannut vaan tosiasioita! Nyt täytyy miettiä, miten toimitaan yleensä täällä Suomessa eli opiskelupaikkakunta voi olla vaikka Helsinki ja ihminen on kirjoilla vaikka Virroilla ja on valtuutettuna Virroilla jne. Katsokaa nyt tarkemmin esim. jostakin sanomalehdestä tai vaikka perustuslaista, miten voi ja saa toimia. Ja onkohan? Sastamala koskaan maksanut kenellekään muulle kilometrikorvauksia tai jopa ulkomaanmatkapäivärahoja, vaikka Ilmarin matkakorvauksista en tiedä. Miettikääs nyt hiljakkoin tapahtuneita tutustumismatkoja tms. , joita sastamalalaisetkin valtuutetut ym. ilmeisesti tekivät??? Puhumattakaan valtakunnan tason edustajien matkakorvauksista. Tämä nimetön ei tässä tunne Ilmaria kuin vaalien ajalta mainoksista ja olen lukenut hänen kirjoituksiaan, mutta “puolustan” yleensä opiskelijoita ja fiksuja nuoria, olivat ne sitten mistä tahansa puolueesta, JA MITÄ TULEE SIIHEN, ETTÄ OPISKELIJAT MUKA VOISIVAT TEHDÄ MITÄ VAAN, niin se ei kyllä nykyään pidä paikkaansa. Nimimerkillä korkeakouluopiskelijoita läheltä seurannut voin todeta, että ei se niin kovin ruusuista ole tuo opiskelijankaan elämä, jos ja kun opiskelee napakasti ja todella haluaa valmistua ja sitten hakea täällä Suomessa ainakin useampaan työpaikkaan jne. Euroopassa taas muualla on kysyntää suomalaisille vaikkapa maistereille. Joten annetaan nyt kaikkien Ilmarien kaltaisten valtuutettujen /opiskelijoiden toimia ihan rauhassa.

    • Nimetön

      Saako Ilmari kokouksiin matkakorvaukset Tampereelta asti? Vai Vammalasta?

      • Nimetön

        Se on kyllä väärin! Matkakorvaukset pitää olla siitä paikasta missä on kirjoilla!!!!! Jos tuo pitää paikkansa niin on törkeää!!!

      • Nimetön

        Onkohan noin? Valtuutetun kai pitäisi olla kirjoilla Sastamalassa, asunto voi olla( ja monella onkin) opiskelijalla esim. Treella.

  • Nimetön

    Satonen ymmärsi luopua puheenjohtajuudesta. Entä muut luottamustoimet, kun ei kuitenkaan niitä ehdi muilta töiltään hoitamaan?

    • Nimetön

      No jo on kiireinen mies tuo Satonenkin ja hän juuri on ehdottanut sitä kahdeksan tuntista työpäivää takaisin jne! Sitähän ehdotusta on kommentoitu onneksi valtamediassakin. Katsokaas vaikka hoitoalaa tai sosiaalityötä tms., laittakaa sinne vaan kahdeksan tuntia ja vähän lisää nimittäin nyt jo mennään päivittäin kahdeksan tunnin yli esim. kotihoidossa hyvin monessa kunnassa, että sillai?

  • Nimetön

    Toivottavasti Suomessakin saadaan työnteko kannattavaksi, Saksan malli on hyvä: ei makseta kotiin ihan niin paljon mitä on palkka niin eiköhän ala työt maistuun

    • Nimetön

      Tiedätkö, suuriko peruspäiväraha on? Siitä maksetaan veroa 25%. Samansuuruisesta palkasta ei tarvitse maksaa juurikaan veroa. Jos kaikki tekevät vain ilmaista orjatyötä tai harjoittelua, ei ole verotuloja, jolloin sinä joudut maksamaan entistä enemmän. Tai sitten alasajetaan yhteiskunnan palvelut, kuten on jo tapahtunutkin poliisin osalta. Jos haluat jakautuneen yhteiskunnan, joudut muuttamaan muurien sisälle asumaan. Kansalaissodasta tuleekin pian kuluneeksi sopivat sata vuotta.

      • Nimetön

        Olen samaa mieltä. Olosuhteita ei paranneta kadehtimalla ns. vähäosaisia! Jos jotakuta niin paljon jyrpii mm. pitkäaikaistyöttömän osa, niin ainahan voi laskeutua alas ja vaihtaa osansa sille tasolle. TYÖTÄ ON, VAIN PALKANMAKSAJAT PUUTTUUVAT! Ei kai kukaan toivo sotaa, vaikka se jälleenrakennusta lisäisikin! Köyhät ja avuttomat olisivat keskuudessamme silloinkin, – jos heitä on nytkin. Sitä paitsi ei ns. laitapuolenkulkijat täytä terveyskeskusten ja laboratorioiden istuinpenkkejä, kuten ns. parempiosaiset.

  • Nimetön

    saan kotiin 560 euroa/kk. Siitä maksan asuntolainan, lääkkeet, ruoan ym. Niin sanotusti käteen jäävä osuus on n. 25 euroa/kuukausi. Oikeasti jokuko karehtii minua?? Haen töitä aktiivisesti, ihan aikuisten oikeasti. Kukaan ei vain tarvitse ihmistä jolla on koulutus vanhentunut ja vain elämän koulu takana………………..

  • Nimetön

    Kaikille yli nelikymppisille pitäisi alkaa maksaan perustuloo. Kaikesta työstä maksetaan palkkaa, orjatyö pois. Oppisopimukset on eri asia. Silloin kaikki työ kelpaisi kun perustulo on taattu. Muut tuet muutetaan harkinnanvaraisiksi. Kyllä kansa työtä tekee, kun maksetaan työstä palkkaa ja perustulo on turvattu. Onko ehdotus liian hyvä päättäjille?

    • Nimetön

      On se liian hyvä. Ehdotuksestasi puuttuvat juuri oleelliset osat, eli ilmainen orjatyö ja firmoille ilmainen “työssäoppiminen”. Työnantajien ehdoton vaatimus on ilmainen työvoima ja verot valtion maksettavaksi!

  • Nimetön

    Vaihdan HETI paikkaa työläisen kanssa joka karehtii vapaita päiviäni ja 350 euron kuukausi tulojani!

  • Nimetön

    Kaikki vaan kaupungille tai kunnalle töihin. Ja sitten 5 vuoden irtisanomissuoja. Voi vähän jo suunnitella omaa elämää ja vaikka asunnon hankintaa. Tervetuloa kaikki kultapossukerhoon. Jaa – eikö kaikilla olekaan näin hyvin………

    • Nimetön

      Ei kaupungin töissäkään näinä aikoina niin hyvin mene. Olin itse töissä pääkaupungissa sai sitä sielläkin taistella, että sai paikkansa pitää. Nyt ei tarvitse enää kun olen onnellisesti eläkkeellä.

  • Nimetön

    Eikö kukaan halua näille minun vapaille päivilleni? Tarjolla kun on kaikki työttömän edut ja tuo isooo palkka 350/kk. Se on jopa netto, verotkin maksettu. Siitä voit vielä lyhentää asuntolainan ja muut elinkustannukset. Juhlia voit kun teet sen harkitusti ja säästöön voit laittaa muutaman euron pahan päivän varalle. Kaikki työttömät eivät oikeasti ole luusereita………………

  • Nimetön

    Palkatkaa nyt hyvät ihmiset työntekijöitä, Te joilla on rahaa siellä piirongin laatikossa. Ottakaa töihinne suomalaisia miehiä ja naisia ja kyllä sen kotitalousvähennyksenkin saa. Ei kannata säästää juuri nyt, sillä ” käärinliinassa ei ole taskuja”, Siis rahat kiertoon! Niin lama loppuu…

    • Nimetön

      Vaikkei sitä rahaa paljon olekkaan, silti on tänäänkin kaksi miestä töissä…

Kommentointi ei ole käytössä.