Pirunvuoren kivilinnalla ennätysvuosi

Taidemaalari Emil Danielssonin rakennuttama erämaa-ateljee Pirunvuoren kivilinna keräsi kesällä noin 3 250 kävijää, mikä on ennätysmäärä.

Kävijöitä houkutteli paikalle erityisesti kuvanveistäjä Matti Mönkäreen taidenäyttely, jonka osuus kokonaiskävijöistä oli noin 2 300. Kävijämäärän kasvuun vaikuttivat myös Sastamalan vilkas matkailukesä ja sää, sillä Pirunvuoren kaltaiselle kohteelle on helpompi lähteä viileämmällä ilmalla. Kävijämäärässä on kasvua viime vuoteen noin 35 prosenttia.

Kivilinna tavoittaa paikallisten lisäksi kävijöitä erityisesti Tampereelta ja sen lähialueilta sekä pääkaupunkiseudulta. Näyttely toi normaalia enemmän paikalle myös turkulaisia ja raumalaisia. Ulkomaalaisetkin matkailijat ovat löytäneet kivilinnan, sillä muun muassa saksalaisia, ruotsalaisia ja venäläisiä turisteja kävi tutustumassa erämaa-ateljeeseen päivittäin.

3 vastausta artikkeliin “Pirunvuoren kivilinnalla ennätysvuosi”

  1. Kyllä meillä osataan

    Kävin itse ulkomaalaisten vieraiden kanssa. Heihin teki vaikutuksen mm. saksankielentaitoinen reipas opas sekä alueen upea luonto.

  2. Kari Kairavirta

    Paikka on omalla tavallaan ainutlaatuinen, vaikkakin se sijaitsee synnyinseudullani!
    Käymisen arvoinen kesäisin!