Asunnottomien yö Sastamalassa ensimmäistä kertaa

Lauantai-iltana Sastamalassa Vammalan seurakuntatalolla vietetään Asunnottomien yötä.

“Tapahtuma on ensimmäinen laatuaan Sastamalassa ja sisältää tärkeän viestin. Asunnottomuus ei ole mahdottomuus Suomessa. On hyvä muistuttaa ihmisiä siitä, että kaikilla ei ole asiat kenties niin hyvin kuin itsellä. Pitää myös muistaa, että asunnottomuuteen voi olla paljon syitä, jotka eivät aina ole ilmeisiä”, kertoo johtava diakoniatyöntekijä Jouni Kivimaa. Hän vastaa tapahtuman valmisteluista.

Asunnottomien yö on kaikille avoin tapahtuma. Illan aikana nautitaan ruoasta, konsertista, muotinäytöksestä ja arpajaisista. Sastamalan kansanedustajat on kutsuttu vastaamaan paikallaolijoiden kysymyksiin. Osallistumisensa on vahvistanut Arto Satonen.

Suomessa Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17. lokakuuta, joka on YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä. “Totta kai toiveena on, että ihmiset löytäisivät paikalle ja tapahtumalle saataisiin jatkoa tulevaisuudessa”, Kivimaa sanoo.

Mukana Asunnottomien yön järjestelyissä ovat Sastamalan seurakunnan lisäksi Sastamalan Päihdeklinikka ja Sastamalan kaupungin sosiaalikeskus.

Tapahtuma alkaa lauantaina 17. lokakuuta kello 19.

    • "Sotaa turvaan"

      15.10. vastaajalle
      Toivottavasti sinun kaltaisiasi ajattelijoita ei ole Sastamalassa kovin montaa!

  • Nimetön

    Ei näkynyt Nurmista asunnottomat kiinnostavat. Facebookissa mainosti viettäneensä oikein lokoisaa viikonloppua. Söi hyvin ja harrasti kulttuuria. Ei ne yksinäiset enää kiinnosta kun äänet on jo kerätty.

  • Nimetön

    Satonen voikin siellä kertoa, miksi tämä hallitus on ottanut juuri kaiken heikommat kyykytetettäväksi.
    Voisi joku persukin tulla kertomaan, miksi hekin ovat mukana tässä kyykytyskampanjassa.

  • Nimetön

    Kahdenlaista kimallusta: Riistäjähallituksen toisessa silmässä kiiltelee myötätunnon kyynel, katsoessaan ökyrikkaiden paksua lompakkoa. Vastaavasti toisessa silmässä kiiltelee jääkylmä hile, katsoessaan palkansaajan, eläkeläisen ja opiskelijan lituskaista lompakkoa.

Kommentointi ei ole käytössä.