Laaditun selvityksen mukaan Sastamalan kaupungin metsät ovat hyvässä kasvukunnossa ja hyvin hoidettuja. Ne muodostavat tuottavan kokonaisuuden.
Kaupungilla on metsämaata 2 011 hehtaaria.
Vuoden 2016 puunmyyntitulo on noin 310 000 euroa. Se johtuu tämän ja ensi vuoden harvennuksista ja päätehakkuista. Vuosien 2017-2024 arvioitu puunmyyntitulo on 200 000 euroa vuodessa. Kaupungin puunmyyntitulo on verovapaata. Yksityishenkilö sen sijaan maksaa siitä veroa.
Kaupungin metsäalueita luonnehditaan myös jokaisen asukkaan takapihaksi, jossa voi kulkea ja liikkua.
Talousmetsien lisäksi Sastamalan kaupungilla on Ritajärven luonnonsuojelualue, jonka pinta-ala on 127 hehtaaria.
Kaupungin metsien tilanteesta pyydettiin maaseutulautakunnalta tietoa kesäkuisen valtuuston kokoukseen jälkeen.








Mutta ,mutta, kaupungin alueen pusikot rehottavat niin että silmiin sattuu.
Paikat siistiksi puskista, niin kehtaa seutua esitellä.
Ei kauan kun jätetään hoitamatta. Paljonko on budjetoitu istutuksen jälkeiseen hoitoon?
Puita kaadetaan surutta eikä mitään istuteta tilalle.
Suomessa on metsien hakkuunjälkeinen uudistuspakko. Myös kuntien omistamissa metsissä.
Jos kaupungin metsät ovat myös jokaisen asukkaan takapihoja ym, niin voisiko niitä lojuvia hakkuujätteitä kerätä kuka vain maksutta polttopuikseen? Sehän siistisi alueita ja olisi monelle viitseliäälle iso hyöty. Vaikka en tunnekaan kaupungin alueita tarkemmin, niin ainakin pururatojen ympäristössä lojuu pienpuuta vuodesta toiseen.
Moni maanomistaja antaa kerätä metsistään hakkuujätettä kun vaan pyytää luvan. Ja viitsii niitä mennä keräämään. Toki hakkuujäte on metsälle lannoitetta -mutta silti monet antavat luvan keräämiseen.
Kannattaa varmaan kysyä maaseututoimelta tätä mahdollisuutta, jos haluaisi mennä kaupungin metsiin polttopuiden keruulle.