Satakunnan vankilan Huittisten yksikköä ei lakkauteta.
Oikeusministeriö päätti, että vankilaverkosto säilytetään nykyisellään ja vankiloiden toimintaedellytykset turvataan.
Päätös tarkoittaa noin kahdeksan miljoonan euron lisäystä Rikosseuraamuslaitoksen talousarvioon vuoteen 2019 mennessä.
“Kyse on valtion ydintoimintojen turvaamisesta. Pidän tärkeänä, että tiukassakin taloudellisessa tilanteessa Rikosseuraamuslaitoksen toimintaedellytykset turvataan”, sanoo oikeus- ja työministeri Jari Lindström.
Rikosseuraamuslaitos esitti vankilaverkoston supistamista. Ehdotus perustui aiempiin säästöpäätöksiin, joiden vuoksi vankiloiden henkilöstömäärää jouduttiin vähentämään. Tämä vaaransi tavoitteellisen ja turvallisen toiminnan.








Vankiloita pitää tehdä lisää. Kaduilta ja kujilta pitäisi välittömästi pistää kaappiin satoja elämäntaparikollisia; varkaita, pahoinpitelijöitä, rattijuoppoja, raiskaajia, lasten hyväksikäyttäjiä. Vangin tulisi tehdä työtä vastineeksi saamastaan ruuasta ja asunnosta. Vankilaolosuhteet pitää saattaa sellaisiksi kuin hammaslääkäripelko pahimmillaan on. Vankilatuomion saadessaan ihmisen tulisi reagoida voimakkaasti, esim virtsankarkailua pitäisi esiintyö kuten myös painajaisunia. Vatsan pitäisi mennä myös aivan sekaisin ja kylmät väristykset pitäisi tuntua selkäpiissä. Voimakasta katumusta pitäisi aivan spontaanisti harjoittaa, mikä johtaisi suoraviivaivisesti uskoon tuloon ja kirkkoon liittymiseen. Lopputuloksena voisi olla, että vapautumisen jälkeen vanki keskittyisi vain hyväntekeväisyyteen osallistumalla pelastusarmeijan joulupatakeräyksiin, siivoamalla vanhusten asuntoja, jakamalla ruokaa leipäjonoissa, lukemalla satuja lapsille leikkipuistoissa. Elämänsä ehtoopuolella tällainen vanki todennäköisesti testamenttaisi omaisuutensa vankilaolosuhteiden huonontamiseen pyrkivälle rekisteröityneelle yhdistykselle.
Edellinen on tosi hyvä. Lisää vankiloita ja lusperit kurikouluun!