Kuluvana vuonna Sastamalan kaupunki investoi liikuntapaikkoihin. Kaupunginhallituksen käsittelyssä on maanantaina aloituslupa Tyrväänkylän monitoimikentälle, Kaalisaaren skeittiparkille ja Kiikan urheilukentän peruskorjaukselle. Puistojen viheralueiden hoitoa sujuvoitetaan uudella ruohonleikkurilla.
Investoinnit sisältyvät kaupungin tämän vuoden talousarvioon. Valtuusto on siis jo näyttänyt vihreää valoa 35 000 euron käyttämiselle Tyrväänkylän monitoimikentän rakentamiseen, skeittiparkin rakentamiseen 150 000 eurolla sekä Kiikan urheilukentän peruskorjaamiseen 35 000 eurolla. Uuden ruohonleikkurin hintalappu on 15 000 euroa.
Satsaukset aloitetaan alkukesästä, ja monitoimikenttä sekä skeittiparkki valmistunevat syksyllä. Kiikan urheilukentän peruskorjauksen valmiiksi saattaminen mennee vuoden 2018 puolelle.







Olis kiva tietää onko Sastamalassa yli kymmenen skeittaajaa? Mut kyllähän nekin parkin tarvii.
Olisiko yli kymmentä lentopalloilijaa, jos sen harrastamiseen ei olisi puitteita ja mahdollisuuksia?
Joo kerro heti, kun yleisö alkaa maksamaan nähdäkseen nämä Tyrvään skeittaajat.
Onko jokaisen harrastuksen pakko tuottaa rahaa? Eikö yleinen hyvinvointi ole itsessään jo kunnassamme tavoittelemisen arvoinen asia. Mielestäni skeittiparkki lisää kaupungin viihtyvyyttä ja tekee siitä nuorisoystävällisemmän. Ja kun katsotaan kunnan lähtömuuttomääriä, näkee jokainen, että jokin on vialla. Tässä on pieni sauma viedä asiaa parempaan suuntaan.
Voihan valivalivali…koska Tyrwään mielensäpahottajat olisivat tyytyväisiä, kysyn vaan? Ja hei selvittäkää faktat ennen kuin kommentoitte täällä..esim. Lentis liikuttaa ja “liikutta” satoja pelkästään Tyrwäällä…
Lentis liikuttaa ja ”liikuttaa” satoja pelkästään Tyrwäällä, koska kaupunki tarjoaa tilat ja välineet. On minusta aivan kohtuullista vaatia tasavertaisia tai edes minimaalisia toimintamahdollisuuksia skeittaajillekin.
kyllä on turha valittaa rahanpuutetta kun muutamalle skeittaajalle tehdään 150 000 euron paikka
sinne sitten vaan senioritkin liikkumaan
Paikka vain niin totaalisen väärä. Korkeita tyhjiä halleja kyllä löytyy ympäri Vammalaa ja keskustastakin varmasti tyhjiä toimitiloja vapautuu kun tievarressa avautuva “ostosparatiisi” aukeaa!!! Eikö olisi harrastajienkin etu että saavat harjoitella ympäri vuoden sisätiloissa, kuten lentopalloilijatkin?
Onkos sinulla esittää arviota siitä, kuinka paljon skeittiradan rakentaminen halliin maksaisi, paljonko kuukausivuokra, lämmityskulut ja sähkömaksut tiloista olisivat? Vai ostetaanko rakennus muutamalla miljoonalla kaupungille? Ei, tällaisia jättisatsauksia tehdään vain lentopalloon. Skeittaajat tyytyvät ulos rakennettuun skeittipuistoon, jonka ylläpitokulut vastaavat lentopalloilijoiden pesulalaskua.
11:31 ei mitään vastaan lajia. Paikka vain on väärä!
Vaikka sinne roismalan risteykseen kun siellä on pohjatyötkin vielä käynnissä cittarin pihassa, uskoisin parkkipaikan nurkaan sopivan ja hyvässä lykyssä vielä tekevät sen ilmaiseksi kun tuo samalla ostajia kauppaan
Pitäskö tollakin rahalla ostaa Lentopallomailoja ja rakentaa kolmas alimittanen kenttä 😀 Mukava investoida lentopalloon niin päästään pelaan Mestaruudet Tampereella.
tämä hanke ei kai kuitenkaan työllistä yhtään työtöntä?
150 000 on vasta alkusoittoa. Anomukset lisäavustuksesta ovat kuitenkin vasta vaiheessa. Ehdotan jo tässä vaiheessa käyttäjälaskuria ja valvontakameroita alueelle.
Miksi ihmeessä oma ruohonleikkuri kaupungille? Eikö ruohonleikkuuta voi ottaa ostopalveluna? Tulisi nurmet rivakammin leikatuiksi ja varmasti kokonaisedullisemmin. Pidän myös kaupungin vasta hankkimaa kaivinkonetta turhana investointina. Löytyykö ko koneelle pätevää käyttäjää. Ja mitä maksaa….
tehdäänpä talkoilla skeittaajille paikka, säästyy ainakin työkustannuksia, kokeneita rakentajia löytyy kylältä ja nuoret tietysti mukaan oppimaan ja kokemaan
Kyllä on jo suunniteltu ja vissiin tekijäkin nuijittu valmiiksi. Talkooväkeä tarvitaan vain maksamaan.
Kannattaa laittaa lavetille koko skeitti, on sitten helppo siirrellä sivukylillekin käyttöön.
Koulualueille skeittaus sopii eikä keskustaan ollenkaan. Tulee mahdottomat ruuhkat, kun vanhemmat kyytivät urheilevia lapsiaan kotiovelta skeittiradalle ja parkkeraavt varmasti puistoalueille. Koululla on väljät parkkitilatkin valmiina
Näin siinä tulee käymään…
Mahdottomat ruuhkat, kuten esimerkiksi hopun frisbee golf radan vuoksi? Eipä ole näkynyt…
Skeittaus on loistava liikuntamuoto nuorille! Skeittauksessa kehittyy koordinaatio, monet lihakset, myös koordinaatio ja syvät lihakset. Skeittaus on myös äärettömän tehokasta aivotyön kehittämistä! Tätä harrastavia nuoria on Sastamalassa paljon ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Kaalisaari on hieno paikka tämän harrastuksen toteuttamiseen. Nuoret liikkuvat raittiissa ilmassa. Ja miksi ihmeessä ei Kaalisaari, mikä on alun perinkin ollut liikuntaan tarkoitettu alue kunnassamme? Nuoret liikkumaan, onko jollakin jotain sitä vastaan…?
Raitista ilmaa riittää myös Hopun urheilupuistossa! Kaalisaari on jo liikkuvien jalkapalloilijoiden, uimarien, lenkkeilijöiden kansoittama. Hopulla on tilaa kehittää tehokkaasti aivotoimintaa ja ihan yhtä hieno paikka on, kuin Kaalisaari. Ps. Missähän on ollut tämä suuri harrastajamäärä, kun ei ole vastaan tullut missään?
Kaalisaari on kaikille avointa aluetta, josa jokasella on lupa liikkua ja ulkoilla, kuten lystää. Ja eihän tuo harrastajamäärä varmaan hirveesti näykkää katukuvasa, ku sopivia harrastuspaikkoja on aivam minimaalisesti. Kummallista, että nuorten kannustamisesta liikuntaan pitää tehdä noin negatiivinen asia.
Skeittaajat eivät tarvitse vanhempiaan kuljettamaan. He kulkevat laudoillaan.
wexve-hallin lähistölle se sopii, eikä seniorien asuinalueille
Seniorien asuinalue? Tarkoitatko, että eri ikäluokille on tarpeen rajata “omia, erillisiä alueita”? Mielestäni hienompi ajattelutapa olisi YHTEISÖLLISYYS. Nuorten ja seniorien rinnakkaiselo tuo ymmärrystä toistemme tapoihin, harrastuksiin ja elämään yleensä. Nykyään vanhempi väki ja nuoriso eivät juurikaan ole tekemisissä vapaa-aikanaan toistensa kanssa, mistä seuraa kyräilyä ja väärinymmärryksiä puolin ja toisin. Kaalisaari kuuluu virkistysalueena kaikille kaupunkilaisille, ei vain tietylle asukaskunnalle. Opetellaan olemaan yhdessä! : )
15.31: Melkoisella summalla muutamaa kymmentä skeittaajaa kyllä kannustetaankin liikkumaan…Tässä kumarrettiin nuorisovaltuustolle, mutta pyllistettiin kaikille muille.