Nyt puhuu opettaja: ”Rehtorilla tarve todistaa minut epäpäteväksi”

Sastamalan Sylvään koulun rehtori Jari Anderssonin puuttuminen oppilaiden arviointiin poiki kantelun Aluehallintovirastoon (avi). Aiheesta uutisoitiin laajasti viime viikolla, ja nyt näkemyksensä tapauksesta kertoo valituksen tehnyt kieltenopettaja Katariina Huju.

Andersson muutti vuoden 2016 keväällä kolmen opetusryhmän englannin kielen arvosanoja ylöspäin. Toimiaan hän perusteli Alueviestille oppilaiden edun toteutumisella. Andersson kertoo pitäytyneensä numeroiden osalta oppilaiden aikaisemman opettajan antamissa 8. luokan arvosanoissa.

Huju kritisoi Anderssonin näkemystä ja toteaa, että päättöarvioinnin periaatteet on sovittu yhteisesti kielten aineryhmässä soveltaen Opetushallituksen ohjetta. Rehtori ei huomioinut oppilaiden 9. luokalla antamia näyttöjä lainkaan.

”Kerron aina oppilaille päättöarvioinnin periaatteet ja tiedotan saman huoltajille Wilmassa. Pidimme myös yhteisesti laaditun, kohtalaisen kattavan päättökokeen. Opettamieni ryhmien tuloksissa ei ollut mitään poikkeavaa verrattuna muiden opettajien ryhmiin.”

”Virkamiehet tiesivät arvioinnin peukaloinnista”

Rehtorin puuttuminen asiaan tuli Hujulle täytenä yllätyksenä. Jouluna oppilaat olivat saaneet väliarvioinnin, eivätkä oppilaiden tuotosten keskiarvot kovastikaan muuttuneet joulusta.

Kun Huju muistelee viime kevään tapahtumia, hän harmittelee, ettei ollut tarpeeksi rohkea heti kertomaan päättöarvioinnin kohtalosta. Kantelun tekeminen aviinkin venyi kuluvan vuoden helmikuulle.

Huju sanoo jättäneensä ilmoituksen epäasiallisesta kohtelusta kasvatusjohtaja Karekselle kesäkuussa. Hujun mukaan ilmoituksen tekeminen lisäsi häneen kohdistuvaa epäasiallista käytöstä.

”Vaikka riittävän monet Sastamalan kaupungin johtavat virkamiehet ovat tienneet arvosanojen peukaloinnista, mitään vääryyksiä ei ole korjattu. Rehtorilla on ollut tarve todistaa minut työkyvyttömäksi tai ainakin epäpäteväksi. Helmikuussa jätin työsuojelun valvontapyynnön aviin, jonka työsuojelutarkastaja neuvoi tekemään erillisenä hallintokanteluna.”

Vaikutusta työilmapiiriin

Tapauksen saama mediajulkisuus ei ole Hujun mielestä sinällään hyvä asia. Eniten häntä harmittaa nuorten tilanne. Asian käsittelyllä on ollut Hujun mukaan vaikutusta myös Sylvään koulun työilmapiiriin.

”Lakimiehet ratkaiskoot asian kerrallaan. Viranhaltijoiden, myös opettajien, pitää toimissaan noudattaa lakia ja hyvää hallintotapaa. Meitä on Sylväällä iso joukko opettajia, ja pääsääntöisesti olemme arjessa toimineet samaan suuntaan ja toisiamme auttaen. Toisaalta taas, sellainen renki millainen isäntä. Esimerkkejä työnjohtotavasta ja johdon luomasta ilmapiiristä löytyy kyllä valvontapyynnöstäni. Kiitos kollegoille ääneenkin lausutuista tuen ilmauksista. Muuhun en ole olettanutkaan kenenkään voivan ryhtyä”, hän sanoo.

Andersson voi saada huomautuksen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lakimies Teemu Rönkön mukaan päätös rehtori Jari Anderssonia koskevasta kantelusta saadaan syksyn aikana. Avi pyrkii käsittelemään kantelut kahdeksan kuukauden kuluessa niiden vireille tulosta. Tässä tapauksessa kantelu tehtiin helmikuussa.

Rönkkö ei lähde edes yleisellä tasolla pohtimaan, voisiko asiassa olla joitakin lieventäviä asianhaaroja tai millaisissa tilanteissa tai olosuhteissa rehtori voisi puuttua opettajan tekemään oppilasarviointiin. Sen sijaan Rönkkö viittaa Perusopetusasetuksen 13. pykälään, jossa todetaan, että oppilaan arvioinnista päättää kunkin oppiaineen opettaja tai opettajat yhdessä.

Jos avi toteaa viranhaltijan toimineen väärin, vakavin seuraamus kyseisestä kantelutapauksissa on huomautus. Lievempi sanktio voi olla esimerkiksi avin antama ohjeistus siitä, miten viranhaltijan olisi pitänyt asiassa toimia

Lue koko juttu 10.5. Alueviestistä

Katariina Huju on ollut aktiivinen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:ssä. Kuva on otettu viime eduskuntavaalien alla, jolloin opettajat kritisoivat koulutussäästöjä.
  • Nimetön

    Nyt kaivattaisiin uutta näkökulmaa…mitä jos seuraavaksi haastateltaisiin lukiolaisia, jotka sai Anderssonin kädestä ysin enkun numeroita? Tai lukion enkun opet vois kertoa millai enkku sujui ykkösillä! Rohkeesti vaan kertomaan medialle!

Kommentointi ei ole käytössä.