Huittinen: Vuorohoitoon luvassa kauan kaivattuja lisäneliöitä

Johanna Kortessalo-Ainasoja on iloinen, että uusien ratkaisujen avulla vuorohoito voi jatkaa toimintaansa lapsille ja henkilökunnalle tutuissa tiloissa Kuninkaisten entisessä vanhainkodissa.

Huittisten kaupungin vuoropäivähoitoryhmä Keltaiset saa kaivattua lisätilaa, kun osa musiikkiopiston toiminnasta siirtyy pois entisestä vanhainkodista. Musiikkiopistolaiset väistyvät kansalaisopiston tiloihin Kuninkaisten kampukselle ja osa kansalaisopistosta siirtyy samassa rakennuksessa Satakunnan ammattikorkeakoulun tiloihin.

”Ratkaisu on välttämätön, sillä vuorohoito on toiminut jo pitkään liian pienissä tiloissa. Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta antoi kaupungille määräyksen hoitaa satelliittiryhmän toimitilat kuntoon vuoden loppuun mennessä ja tällä tavalla tilakysymys ratkesi parhaalla mahdollisella tavalla”, varhaiskasvatusjohtaja Johanna Kortessalo-Ainasoja kertoo.

Ympäristölautakunta vaatii, että Huittisten kaupunki järjestää lapsille asianmukaiset ja riittävän suuret tilat, joissa on riittävän hyvä ilmanvaihto, tarpeeksi wc-tiloja ja turvallinen piha-alue ulkoilua varten.

”Muutot tullaan tekemään syyslomaviikon aikana. Sen jälkeen vapautuneissa tiloissa tehdään pientä remonttia, joten vuorohoito pääsee uusiin tiloihinsa noin marraskuun loppupuolella.”

Vuorohoidon tilat on suunniteltu alun perin 12 lapselle, mutta pahimmassa tapauksessa vuorohoidon kirjoilla on ollut yli kolminkertainen määrä lapsia. Vuorohoidon tarve on Huittisissa jatkuvassa kasvussa.

”Tällä hetkellä vuorohoidon kirjoilla on 35 lasta, mutta määrä on aina näin syksyllä alhaisimmillaan. Keskimäärin lapsia on hoidossa kerralla noin 20.”

Uusien ratkaisujen myötä vuorohoidon 120 neliöiset tilat tuplaantuvat.

”Tämä auttaa todella paljon esimerkiksi sitä, että lapset on mahdollista jakaa pienempiin ryhmiin.”

Tilojen ahtautta suurempana ongelmana Kortessalo-Ainasoja on kuitenkin pitänyt liian vähäisiä wc-tiloja.

”Sekin ongelma ratkeaa nyt, sillä musiikkiopiston tiloista vapautuvan vessan lisäksi tiloihin rakennetaan myös kokonaan uusi wc”, hän iloitsee.

Varhaiskasvatusjohtaja pitää tulevaa muutosta toimivana ja hyvänä.

”Tällä tavalla pystymme helpottamaan tilannetta varsin nopealla aikataululla ja toiminta voi jatkua tutussa ympäristössä, jolloin muutos on helpompi niin perheille kuin henkilökunnalle.”